Taviokuurna

Taviokuurna (Pinicola enucleator) on eksoottisen näköinen lintu, jota tavataan Etelä-Suomessa vaellusmatkoilla, kun pohjoisesta loppuvat pihlajanmarjat.

Koko ja ulkonäkö

Taviokuurna on suurin Suomessa tavattavista peippolinnuista, ja sillä on tukeva ruumis. Taviokuurnan pyrstö on musta, pitkä ja haarainen. Sillä on jykevä siemensyöjän nokka, ja tummanharmaissa siivissä valkoiset raidat. Koiraan pää ja vartalo ovat ruusunpunaiset, naaraan oliivinvihreät.

Pituus 19–24 cm, siipien kärkiväli 33 cm, paino 45–55 g.

Vanhin suomalainen rengastettu taviokuurna on ollut 2 vuotta 1 kuukautta 13 päivää vanha.

teksti lainattu Wikipediasta

Orava

Asetelma

 Pilvistä pimeetä ja sumua. Mittari nollassa.
Asetelman sain kuvattua hileiden kera.

Vesikuplia

Ojansuun rumpuputkesta virtasi vesi ja teki kuplia tummaan veteen. Valo oli erittäin niukassa, sumuinen ja pilvinen päivä.

Leppälintu

Leppälintu (Phoenicurus phoenicurus) on sieppoihin kuuluva lintu.

Koko ja ulkonäkö

Pituus 14 cm, paino 14–19 g, siipien kärkiväli 21–24 cm. Koiraan rinta ja pyrstö ovat oranssinpunaiset ja pää harmaa. Nimi leppä tulee vanhasta verta tarkoittavasta sanasta ja viittaa juuri linnun punaiseen väritykseen. Otsa on vaalea ja kurkku musta. Naaras ja nuori lintu ovat ruskeita ja niiden pyrstö on oranssinpunainen. Vanhoilla leppälinnuilla on sulkasato heinä–elokuussa, jonka jälkeen iän ja sukupuolen määritys maastossa on vaikeaa.

Koiras laulaa aktiivisesti toukokuussa, usein puun latvassa. Laulaa usein myös yöllä.  Laulu^? on kirkas säe, jota seuraa lyhyt matkintoja käsittävä liverrys. Laulun alkuosaa voisi kirjaimin kuvata "hiitryitryitryi". Varoitusääni on pajulintumainen ”hyit”.

Vanhin suomalainen rengastettu leppälintu on ollut 6 vuotta 11 kuukautta 7 päivää vanha. Vanhin eurooppalainen on ollut tanskalainen 10 vuoden 3 kuukauden ikäinen yksilö.

teksti lainattu Wikipedista

Urpiainen

Urpiainen (Carduelis flammea) on pieni siemensyöjälintu, joka syksyisin ja talvisin esiintyy joskus suurissakin parvissa.

Koko ja ulkonäkö

Urpiaisen pituus on noin 12–14 cm ja paino 12–15 grammaa.

Urpiainen on jaettu useisiin alalajeihin. Suomessa pesii nimialalaji flammea ja viime vuosina myös eteläinen cabaret.

Juhlapukuinen koiras muistuttaa hemppokoirasta, sillä on punainen rinta ja punainen otsatäplä. Urpiaisen selkä on juovikas ja maha vaaleampi. Nokka on lyhyt ja keltainen. Naaras ja nuori lintu ovat harmaanruskean kirjavia ja viiruisia, ja punaista on vain otsassa, jos siinäkään. Cabaret on kooltaan hieman pienempi ja puku on ruskeampi kuin flammean.

Laulu on vaatimatonta surinaa ja kutsuäänten toistoa, jonka koiras saattaa esittää laululennossa. Kutsuääni on samea ”dsä-dsä-dsä”, varoitusääni venytetty ”tsuii”.

Vanhin suomalainen rengastettu urpiainen on ollut 10 vuotta 6 kuukautta ja 20 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin urpiainen.

Teksti lainattu wikipediasta

Kärpänen

Kärpäset (Brachycera) ovat kaksisiipisiä hyönteisiä. Kärpäset ovat yleensä lyhyitä ja leveitä ja niillä on lyhyemmät jalat kuin sääskillä. Suuret verkkosilmät miltei peittävät pään. Kärpäset ovat nopeita ja kestäviä lentäjiä. Huonekärpänen (Musca domestica), joka kuuluu varsinaisten eli sukaskärpästen heimoon, levittää monia tauteja. Se on n. 8 mm pitkä, mustan-ja harmaankirjava, uroksella on kellertävät laikut takaruumiissa. Muita kärpäsheimoja ovat muun muassa kukkakärpäset, juurikärpäset, petokärpäset, paarmat, mahlakärpäset, täikärpäset ja raatokärpäset.

Suomessa on tavattu yli 3800 kärpäslajia.

Teksti lainattu Wikipedisata

Aamulla klo 9.00

Kuun sirppi aamusella 20.11.2011

Pohjantikka

Pohjantikka (Picoides tridactylus) on keskikokoinen tikka.

 Pohjantikan selkäpuoli ja pää ovat mustat. Lajin vatsapuoli on vaalea ja sen kyljissä mustia raitoja valkealla pohjalla. Aikuisen koiraan päälaki on keltainen.

teksti lainattu Wikipedista

Pakkasaamu

Ojaheinät jäässä 20.11.2011

Torvijäkälä

Torvijäkälät (Cladonia) on jäkäläsuku, johon kuuluvat myös poronjäkälät. Suomessa kasvaa noin 60 eri Cladonia-lajia. Monia niistä on käytetty villan värjäykseen. Lisäksi poronjäkälä on poron ja peuran pääasiallista ravintoa luonnossa.

teksti lainattu Wikipediasta

Ristihämähäkki

Ristihämähäkki eli aitoristihämähäkki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ristihämähäkki eli aitoristihämähäkki (Araneus diadematus) on ristihämähäkkien (Araneidae) heimon tunnetuin laji. Se on saanut nimensä selässään olevasta valkoisesta ristikuviosta. Lajin väritys vaihtelee yksilöittäin oljenvärisestä oranssiin ja tummanruskeaan. Ristihämähäkin koko on 7–18 mm, ja naaras on koirasta huomattavasti suurempi.

Ristihämähäkki on yleinen Länsi-Euroopassa, ja Suomessakin sitä tavataan lähes koko maassa. Sitä tavataan myös osissa Pohjois-Amerikkaa. Ristihämähäkki saalistaa pyyntiverkolla, jonka keskellä tai välittömässä läheisyydessä se odottaa saalista, joskus vuorokaudenkin kerrallaan. Kun saalis tarttuu verkkoon, hämähäkki tunnistaa pyristelyn ns. tuntolankaa pitkin ja rientää heti saaliin kimppuun. Joskus se paketoi saaliin seittiin ja raahaa sen takajaloillaan sivuun kiinnittäen sen yhteen tukilangoista odottamaan suurempaa nälkää.

Ristihämähäkit parittelevat loppukesästä. Naaras munii 200–300 munaa kotelossa esimerkiksi kaarnanrakoseen. Kuoriutuneet poikaset ovat keltaisia ja niillä on takaruumiissa musta täplä.

 Lainaus tekstiin Wikipedia

Muurahainen

 Muurahaiset (Formicidae)

Muurahaiset (Formicidae) ovat heimo yhdyskunnittain eläviä pieniä myrkkypistiäisiä, jonka yli 12 000 kuvatusta lajista Suomessa elää noin 60. Muurahaisten heimo on ollut olemassa jo yli sadan miljoonan vuoden ajan, joten ne ovat erittäin vanha eläinryhmä verrattuna esimerkiksi ihmiseen.
Muurahaiset ovat hyvin sopeutuvaisia eläimiä, minkä ansiosta ne ovatkin levittäytyneet kaikkialle maapallolle napa-alueita ja muutamia etäisiä saaria lukuun ottamatta. Muurahaisten yhdyskuntiin saattaa kuulua jäseniä vain muutamista aina kymmeniin tuhansiin yksilöihin riippuen lajista. Muurahaisten selvin tuntomerkki on vyötärö, joka muodostuu yhdestä tai useammasta jaokkeesta.
Muurahaisia tutkiva tiede on nimeltään myrmekologia ja muurahaistutkijoita sanotaan myrmekologeiksi.

Viherkukkajäärä

Viherkukkajäärä (Leptura virens)

Kuva otettu 08.07.2011 Multia Talviaho

Räkättirastas

Räkättirastas (Turdus pilaris) on rastaiden (Turdidae) heimoon kuuluva keskikokoinen lintulaji.

Räkättirastas asuu valoisissa lehti- ja sekametsissä, puistoissa sekä puutarhoissa. Se syö hyönteisiä, matoja ja nilviäisiä sekä marjakaudella myös marjoja ja hedelmiä. Linnun luonteenomainen puolustustapa on ulostaa hyökkääjän päälle.

Koko ja ulkonäkö

Räkättirastaan pää ja yläperä ovat harmaat, yläselkä ja hartiat punaruskeat sekä rinta ja vatsapuoli keltaisenkirjavat ja mustatäpläiset. Sen pituus on noin 26 cm, siipien kärkiväli 30-35 cm ja paino noin 100 g. Ääni on käheää rääkymistä ja räkätystä ja laulu kiihkeää kirskahtelevien ja rätisevien aiheiden lavertelua, jonka lintu usein esittää laululennossa. Paikoitellen voi kuulua myös kanamaista kotkotusta. Voi laulaa myös yöllä. Sulkasato on heinä-elokuussa; sen kesto on 54 vuorokautta. Euroopan vanhin tunnettu räkättirastas eli 18 vuotta ja 7 päivää. Se rengastettiin Suomessa.

Koiranputki

Kuivunut  kukinnon runko.

Koiranputki (Anthriscus sylvestris) on monivuotinen, hyönteispölytteinen, sarjakukkaiskasvi. Kasvia tavataan typpipitoisilla mailla, yleensä koirien ulkoilutusalueiden tienvierillä ja viljelemättömillä pelloilla.

Koiranputken ontto varsi kasvaa 50–150 cm pitkäksi. Se kukkii juhannukselta elokuuhun valkoisin kukin. 

Koiranputki on syötävää, mutta sen makua pidetään hieman epämiellyttävänä. On myös oltava varovainen, sillä koiranputki muistuttaa ulkonäöltään myrkyllisiä hukanputkia ja myrkkykatkoa. 

Koiranputki on viime vuosikymmeninä levinnyt rajusti maaperän rehevöitymisen ja laidunnuksen vähenemisen takia. Urbaani koiranputki pyörätien varrella ei yleensä joudu ohikulkevan hevosen suuhun.

Koiranputkesta saattaa tulla ongelmallinen rikkakasvi, ja paras keino hävittämiseen on niittää kasvusto kukinnan jälkeen ennen siementen kypsymistä. Tämä täytyy toistaa muutamana kesänä. Se on kuitenkin paljon helpompaa kuin esimerkiksi vuohenputken hävitys. 

Harakka

Harakka (Pica pica) on harakoiden sukuun kuuluva varislaji.

Koko ja ulkonäkö

Harakka on 40–51 cm pitkä ja painaa 175–300 g. Koiras on keskimäärin naarasta suurempi ja pitkäpyrstöisempi. Väritykseltään harakka on mustavalkoinen lintu, jolla on yksivärisen vihreähohtoinen, 20–30 cm pitkä pyrstö. Nuoret linnut ovat lyhyempipyrstöisiä kuin aikuiset. Poikaset syntyvät höyhenettöminä. Niiden kita on vaaleanpunainen, samoin suupielet. Pohjois-Afrikan alalaji mauretanica on muita pienempi.

Käheästi räkättävän äänen lisäksi  harakan ääntely on joskus hiljaista, vikisevistä ja visertävistä äänistä koostuvaa jokeltelua. Yleensä se on melko kovaäänistä.

Vanhin suomalainen rengastettu harakka on ollut 18 vuotta 10 kuukautta 28 päivää vanha.

Kärrynpyörä

FotoSketcherillä tehty kuva

Alkuperäinen kuva

Aamulla

Aamulla Pihtisuolla 2009

Metso

Metso (Tetrao urogallus) on metsäkanalintu. Suomen kanalinnuista se on suurin. Metsosta on luokiteltu 11 alalajia, joista Suomessa esiintyy kolme: pohjolan metso (Tetrao urogallus urogallus) Pohjois-Suomessa, karjalanmetso (Tetrao urogallus karelicus) Keski-Suomessa ja saksanmetso (Tetrao urogallus major) etelässä. Joissain yhteyksissä sanalla "metso" viitataan ainoastaan koiraslintuun. Vanhaa koirasta kutsutaan usein "ukkometsoksi" tai "homenokaksi" ja naarasta "koppeloksi".

Koko ja ulkonäkö

Koirasmetso on väritykseltään mustan-, ruskean- ja harmaankirjava. Silmän päällä on punainen ”pilkka” ja kainalosta löytyy valkoinen täplä. Naaras on ruskeankirjava, sen rinta on punertava ja selässä saattaa olla valkeita täpliä. Naarasmetso sekoitetaan usein naarasteereen. Paino vaihtelee naaraan 1,9 kg:sta koiraan noin 4,0 kilogrammaan. Ensimmäisen vuoden syksyllä nuorten kukkojen paino on keskimäärin 2,9 kg.

Vaahtera

Metsävaahtera (Acer platanoides) eli vaahtera on vaahterakasveihin (Aceraceae) tai saippuamarjakasveihin (Sapindaceae) kuuluva puu.

Ulkonäkö ja ominaisuudet

Vaahteran parhaita tuntomerkkejä ovat isot 3- tai 5-halkioiset lehdet. Vaahtera kasvaa 10–20 metriä korkeaksi. Latvus on leveän puolipallomainen. Vaahtera on nopeakasvuinen puu. Vaahtera kukkii ennen lehtimistään keltaisin kukin. Liuskaiset lehdet värittyvät syksyllä keltaisiksi tai oranssinvärisiksi, joillakin jalostetuilla lajikkeilla jopa hehkuvan punaisiksi. Runko on nuorena ruskeanharmaa ja sileä, vanhempana se muuttuu tummanharmaaksi ja kapeauurteiseksi. Juuristo on tiheä, epäsäännöllinen paalujuuri jakautuu jo lähellä tyveä useaksi sivujuureksi ja pinnanmyötäisiä vaakajuuria on erittäin vähän.

Kuu

Kuu (symboli ☽) on Maan ainoa luonnollinen kiertolainen. Lisäksi se on aurinkokunnan viidenneksi suurin ja suhteessa emoplaneettaansa suurin kuu. Kuu on myös ainoa taivaankappale, jonka pinnalla ihminen on Maan lisäksi kävellyt.

Kuun kiertosuunta on taivaalla tähtien suhteen itään. Sen kiertoaika Maan ympäri on noin 27 vuorokautta 7 tuntia ja 43 minuuttia. Kuun etäisyys maasta vaihtelee noin 360 000 kilometristä noin 406 000 kilometriin. Siitä on aina sama puoli kääntyneenä Maata kohti. Vasta avaruusluotaimin saatettiin kartoittaa kokonaan Maahan kaukoputkella suoraan näkymätön Kuun kääntöpuoli. Näkyvä osa Kuun pinnasta on kuitenkin hiukan enemmän kuin puolet (noin 59 %), sillä pääasiassa Kuun radan muodon vuoksi Kuu näennäisesti hieman huojahtelee puolelta toiselle  (katso myös animaatio yllä).

Kuun vaihe riippuu siitä, kuinka suuri osa Auringon valaisemasta puoliskosta on nähtävillä. Uudenkuun aikaan Maata kohti kääntynyt puolisko on pimeä, koska Kuu ja Aurinko ovat taivaalla melkein samalla suunnalla. Ensimmäisessä neljänneksessä puoliskon länsipuoli on valaistuna (Maassa pohjoiselta pallonpuoliskolta nähtynä Kuun oikea puoli). Täydenkuun aikaan koko maata kohti kääntynyt puolisko on valaistuna. Viimeisessä neljännessä Kuun puoliskon itäpuoli on valaistuna (Maassa pohjoiselta pallonpuoliskolta nähtynä Kuun vasen puoli). Valon ja varjon rajaa Kuun pinnalla kutsutaan terminaattoriksi.

Yhtä kuunkierrosta kutsutaan sideeriseksi kuukaudeksi, joka on sidottu Kuun liikkeisiin taustatähtiin nähden. Sen pituus on 27 vuorokautta 7 tuntia 43,7 minuuttia. Muita kuukausia ovat tasauspisteeseen sidottu trooppinen kuukausi, Kuun radan perigeumiin sidottu anomalistinen kuukausi ja kahden uuden kuun väliseen aikaan sidottu synodinen kuukausi. Sideerinen, trooppinen ja anomalistinen kuukausi ovat muutamien kymmenien minuuttien tarkkuudella samoja, synodinen kuukausi sen sijaan Maan kiertoliikkeen vuoksi yli kaksi vuorokautta pitempi.

Kuun pyörähdysaika akselinsa ympäri on lukkiutunut samaksi kuin sen kiertoaika Maan ympäri (sideerinen kuukausi). Siten Kuusta on aina sama puoli Maata kohti. Kuun oma vuorokausi (esim. auringonnoususta seuraavaan auringonnousuun Kuusta katsottuna) on puolestaan synodisen kuukauden pituinen. Kuu kiertää Maata ellipsin muotoisella radalla. Kuulla ei ole varsinaista kaasukehää ja tämän vuoksi lämpötilat vaihtelevat Kuun vuorokauden aikana +130 ja −200 celsiusasteen välillä. Maapallolla olisi samanlaiset olosuhteet kuin Kuussa, jos Maalla ei olisi kaasukehää.

Kun Kuu, Maa ja Aurinko ovat samalla suoralla, havaitaan uudenkuun aikana auringonpimennys ja täydenkuun aikana kuunpimennys. Kuun vetovoima on pääasiallinen Maan vuorovesien aiheuttaja.

Ensimmäinen ihmisen laskeutuminen kuunpinnalle tapahtui 21. heinäkuuta vuonna 1969, jolloin avaruusalus Apollo 11 laskeutui Kuuhun, mukanaan kaksi astronauttia, Neil Armstrong ja Buzz Aldrin. Kaiken kaikkiaan Kuussa on käynyt 12 astronauttia vuosina 1969–1972.

Tieteen kehittyessä on havaittu, että Kuun kuori koostuu kevyistä kivilajeista, esimerkiksi gabrosta. Kuun suurin kraatteri on lähes 600 km:n läpimittainen Hertzsprung. Tunnetuin lienee paljainkin silmin näkyvä Tycho, josta lähtee sädemäisesti kirkkaita viiruja.

13. marraskuuta 2009 NASA ilmoitti LCROSS-luotaimen havaintoihin pohjautuen, että Kuussa on suuri määrä jäätynyttä vettä.

Tuomiokirkko

Helsingin tuomiokirkko, alun perin Nikolainkirkko ja myöhemmin Suurkirkko, on Helsingin hiippakunnan tuomiokirkko ja Helsingin Tuomiokirkkoseurakunnan kotikirkko. Carl Ludvig Engelin suunnittelema kirkko sijaitsee Senaatintorin laidalla Kruununhaassa. Valkoinen ja harmaa tuomiokirkko apostolipatsaineen on kenties Helsingin tunnetuin symboli. Vuosittain kirkossa vierailee yli 350 000 ihmistä, joista osa käy kirkollisissa tilaisuuksissa, mutta enemmistö on turisteja.

Historia

 Tuomiokirkko on osa 1820–1850-luvuilla rakennettua Helsingin empirekeskustaa. Keskustan asemakaava on Johan Albrecht Ehrenströmin käsialaa, ja tärkeimmät rakennukset suunnitteli Carl Ludvig Engel. Ehrenströmin asemakaavassa Senaatintorin pohjoispuolinen kallio oli varattu luterilaisen pääkirkon paikaksi. Engel laati jo 1819 ensimmäiset suunnitelmat kirkosta ja hioi sen arkkitehtonista tyyliä vuosikymmenen ajan.

Laho kanto

Lähonnut kanto, jonka puolukat ovat vallanneet.

Heinät

Anttoonkydön nurkilta kuvattu. Hieman käsitelty ( HDR )

Autiotalo

Autioitunut Peltolan tila Multialla.

Sauna on lepikon keskellä ja vetelee viimeisiään. Katto jo hyvin sammaloitunut.

Sinitiainen

Sinitiainen (Parus caeruleus, syn. Cyanistes caeruleus) on tiaisiin (Paridae) kuuluva lintu.

Koko ja ulkonäkö

Linnun pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 10,5–12,5 cm, ja lintu painaa suurin piirtein 10–11 g. Sen päälaki ja siivet ovat siniset, selkä vihertävä ja alapuoli keltainen. Naama on valkoinen. Linnulla on musta raita silmien kohdalla. Raita on myös yksi sen tärkeistä tuntomerkeistä. Etenkin vanhan koiraan sininen väri on hyvin kirkas, naaras on selvästi himmeämmän värinen. Koiras on myös hieman kookkaampi. Nuori lintu on kesällä muuten samanvärinen kuin aikuinen, mutta kaikissa väreissä on kellahtava sävy. Vanhat linnut sulkivat heinä–syyskuussa koko puvun. Nuoret linnut vaihtavat elo–lokakuussa koko höyhenpukunsa, mutta eivät siipisulkia, käsisulkien peitinhöyheniä ja usein vain uloimman pyrstösulkaparin. Sulkasadon jälkeen vanhojen ja nuorien erottaminen maastossa on vaikeaa.

Sinitiaisen laulu on kirkasta, korkeaa helinää, ja koiras kajauttaa sen yleensä puun latvasta maaliskuulta alkaen. Kutsuäänet ovat korkeita tiitityksiä, varoitusääni käheä särinää.

Vanhin Suomessa rengastettu sinitiainen on ollut 8 vuotta 9 kuukautta ja 15 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut Britanniassa rengastettu sinitiainen: 9 vuotta 8 kuukautta.

Suokeltaperhonen

Suokeltaperhonen (Colias palaeno) on kaaliperhosten heimoon kuuluva perhonen.

 Kuva otettu 2009

  

Koko ja ulkonäkö

Suokeltaperhosen siipien kärkiväli on noin 50 mm. Koiraiden siipien yläosa on vaaleankeltainen, reunoiltaan selvärajaisesti tummat. Etusiipien tumma raita on leveämpi ja niissä on tumma piste. Siipien alapinta on kellertävä. Naaraiden siivet ovat valkoiset ja siipien tumma osa vähemmän selkeärajainen. Pohjoisempana lajin väritys on vaaleampi. Perhosen toukka on ruskea ja sen pää on tumma. Myöhemmässä vaiheessa se muuttuu vihreäksi ja kyljessä on voimakas keltainen juova ja pinnalla lyhyitä tummia karvoja.

Kuovi

Kuovi eli isokuovi (Numenius arquata) on Euroopan suurin kahlaajalaji. Tämä varhain palaava muuttolintu esiintyy myös Suomessa. Siihen liittyy sananlasku: "Kun sä kuulet kuovin äänen, älä mene järven jäälle."

 Kuovi Turvesuolla 2010

Linnun pituus on 48–57 cm ja siipiväli 89–106 cm. Isokuovilla on pitkä noin 9–15 cm alaspäin kaareutuva nokka. Naaraan nokka on pidempi kuin koiraan ja nuoren linnun. Isokuovi voidaan sekoittaa oikeastaan vain sitä muistuttavaan pikkukuoviin. Isokuovin yleisväritys on harmaanruskea, puvussa on viiruja ja poikittaistäplitystä. Lintu lentää laiskanomaisesti ja voi muistuttaa lokkia lennossa; lennossa selästä erottuu valkea kiila ja tumma käsisiipi.

Isokuovi on suurin Suomessa tavattavista kahlaajista.

Käpytikka

Käpytikka (Dendrocopos major) on tikkalintuihin kuuluva lintu. Sen levinneisyysaluetta on Eurooppa ja pohjoinen Aasia.

Täysikasvuisen käpytikan pituus on noin 23–26 senttiä ja paino noin 80 grammaa. Lajin tunnistaa punaisesta alaperästä, mustasta päälaesta ja isoista valkoisista hartialaikuista. Koiraalla on kirkkaanpunainen niskalaikku. Nuorella yksilöllä päälaki on kokonaan punainen. Vatsapuolelta lintu on vaalea.