Ristihämähäkki

Ristihämähäkit (Araneidae) on hämähäkkiheimo, jonka lajit ovat hämähäkeistä tunnetuimpia suuren kokonsa ja taidokkaiden hämähäkinverkkojensa ansiosta. Suomessa ristihämähäkkejä on 33 lajia. Nimensä heimo on saanut ristihämähäkistä (Araneus diadematus), jonka kansanomaisesti tunnetaan ristilukkina.

Ristihämähäkkien kutomat verkot ovat muodoltaan symmetrisiä ratasverkkoja. Verkon kutomiseen hämähäkiltä kuluu aikaa pari tuntia. Ristihämähäkeille on tyypillistä, että ne rakentavat ja myös purkavat verkkonsa joka päivä. Syynä tähän on se, että tahmeat pyyntilangat menettävät kuivuessaan pyyntitehoaan. Purkaessaan verkon ristihämähäkit syövät seitin ja käyttävät materiaalin uudelleen langan rakennusaineeksi.

teksti Wikipedia

Metsälampi

http://www.luonnonvoimaa.net/

Viherkukkajäärä

Viherkukkajäärä. Anoplodera virens. Gray-green cerambycid. 

Kotilo

Nelivyöjäärä

Ampiaispesä

Ampiaisvieras

Pikkukultasiipi

Pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) on sinisiipisten (Lycaenidae) heimoon kuuluva pieni päiväperhonen, joka esiintyy useana alalajina laajalla alueella holarktisella alueella.

Koko ja ulkonäkö

Pikkukultasiiven etusiipien yläpinnan pääväri on hohtavan oranssi, ulkor

eunassa on musta reunus. Takasiipien pääväri on tummanharmaa, ulkoreunassa on oranssi reunus. Etusiiven alapuolen pääväri on vaaleanoranssi ja takasiiven alapuolen harmaanruskea. Siipien kärkiväli on 20–32 mm. Sukupuolet muistuttavat toisiaan, mutta naaras on yleensä koirasta kookkaampi ja sen etusiivet eivät ole yhtä suipot. Toukka on väriltään vihertävänruskea.

teksti Wikipedia

Venhoyökkönen

Venhoyökkönen (Pseudoips prasinanus)

Tesmaperhonen

Tesmaperhonen (Aphantopus hyperantus) on täpläperhosiin kuuluva perhoslaji. Sen siivet ovat tummat ja tasaväriset, kesän lopulla siivet vaalenevat. Tesmaperhonen on yksi harvoista päiväperhosista, joka lentelee myös pilvisillä säillä. Se koteloituu kesäkuun puolenvälin tienoilla ja kuoriutuu heinäkuun alussa. 

Levinneisyys ja ulkonäkö

Tesmaperhonen on hyvin yleinen ja varsinkin eteläisessä Suomessa sitä tavataan heinikkoisilla alueilla lähes poikkeuksetta. Tesmaperhonen on kauttaaltaan tummanruskea ja yksivärinen, siipien alapinnan silmätäpliä lukuun ottamatta. Siipien kärkiväli on noin 3–4 cm, naaraat ovat hieman koiraita suurempia.

teksti Wikipedia

Sakun varpaat

Keuruun vanha kirkko

Keuruun vanha kirkko on vuosina 1756–59 rakennettu länsitornillinen pitkäkirkko, johon on liitetty lyhyet ristivarret. Kirkon alkuperäiset piirteet ovat säilyneet hyvin.

Paanukattoinen ja punamullattu kirkko edustaa hyvin 1700-luvun puukirkkoarkkitehtuuria. Se rakennettiin Antti Hakolan johdolla. Kirkon kuoripääty on kolmisärmäinen. Kirkkoon rakennettiin 1830-luvun alussa myös kahdeksankulmainen sakaristo kuoriosan jatkoksi. Pohjaratkaisun innoituksena lienee ollut Turun tuomiokirkko ja sen Kaikkien Pyhien kappeli.

Alkuperäisen Kansallismuseon kokoelmiin siirretyn alttaritaulun Kristus pesee opetuslastensa jalkoja maalasi Johan Backman 1750- tai 1760-luvulla. Keuruun vanhassa kirkossa säilytetään kopiota Backmanin maalauksesta. Puuholvien maalauskoristelun teki Johan Tilén 1780-luvulla.

teksti Wikipedia

Esitys

Keuruun vanhassa kirkossa 14.07.2012

Kihokki

Kihokit (Drosera) on lihansyöjäkasvisuku, joka on levinnyt laajimmille maailmassa joten niillä on täten hyvinkin erilaisia kasvuolosuhteita. Kihokit saalistavat lehdissä olevien karvojen päässä olevien limapisaroiden avulla. Hyönteinen lentää lehdelle ja kuvittelee todennäköisesti saavansa mettä tai kastetta, mutta jääkin siihen jumiin. Aluksi lima tukkii hyönteisen hengitystiet ja saalis kuolee. Tämän jälkeen karvat alkavat kääntyä pikkuhiljaa saalista kohti jotta mahdollisimman moni karva pääsisi kosketukseen saaliin kanssa. Loppujen lopuksi koko lehti saattaa olla kietoutuneena saaliinsa ympärille. Lopuksi saaliista on jäljellä vain sulamattomat osat, esimerkiksi raajat ja kuoret.

Kihokkien elinympäristö on suo- ja rämealueilla. Useimmiten ne erottaa rahkasammaleen päällä näkyvästä punertavasta ruusukkeesta. Kihokit kasvavat aivan veden rajassa, ja joskus niitä löytyy jopa lähes kokonaan veden alta.

Kihokkeja kasvatetaan myös lääkkeiden raaka-aineiksi, useimmiten yskänlääkkeisiin ja muihin hengitykseen vaikuttaviin tekijöihin. Myös lihansyöjäkasviharrastajat kasvattavat monia kihokkilajeja. Tunnetuimpia lajeja harrastajien keskuudessa ovat esimerkiksi D. capensis sekä D. aliciae.

teksti Wikipedeia

Kimalaiskuoriainen

Kimalaiskuoriainen (Trichius fasciatus) on lehtisarvisiin (Scarabaeidae) kuuluva kovakuoriaislaji

Tuntomerkit

Peitinsiivissä on keltamustaa kuviointia, joka vaihtelee huomattavasti eri yksilöiden välillä.Otuksen pituus on 10–16 mm. Pyöreähkö ja karvainen kimalaiskuoriainen muistuttaa nimensä mukaisesti kimalaista. Sen tuntee kovakuoriaiseksi kovista peitinsiivistään. Kimalaiskuoriaisella on tyypilliset heimonsa tuntosarvet, joissa tuntosarven pää koostuu useasta vierekkäin olevasta lehtimäisestä liuskasta muodostaen nuijan. 

teksti Wikipedia

Vesipisarat heinällä

Matarakiitäjä

Matarakiitäjä (Hyles gallii) on isokokoinen ja kirjavanvärinen kiitäjälaji.

Koko ja ulkonäkö

Melko kookas perhonen, jonka siipiväli on 60–80 mm. Naaras on hiukan koirasta kookkaampi. Etusiipien pohjaväri on vaaleankeltainen. Siiven etu- ja takareunassa on leveä, yhtenäinen, ruskea alue ja raja ruskean ja kellertävän värin välillä on melko terävä. Takasiiven poikki kulkee leveä, kellertävä vyö, joka muuttuu punaiseksi siiven takaosaa kohti. Siiven reunassa vyö muuttuu valkoiseksi. Vyön molemmin puolin on selvät, tummat raidat. Perhosen vartalo on tukeva, väritykseltään ruskea ja keskiruumiin ulkolaidoilla on valkoiset raidat. Takaruumiin sivuilla on mustaa ja vaaleanruskeaa raidoitusta. Kuivilla paikoilla elävien populaatioiden perhosyksilöt ovat värisävyltään vaaleampia kuin kosteilla tai viileillä paikoilla elävät.

Toukka on nuorena vihreä ja vanhempana likaisen vihreänkirjava tai tummanruskea ja sen sivuilla on rivi kookkaita, vaaleankeltaisia täpliä. Toukan peräpäässä oleva sarvi on ainakin osittain punainen. Täysikasvuinen toukka on 75–85 mm pitkä.

teksti Wikipedia

Tuuletin

Kyllä vilvoittaa

Porapistiäinen

Pistiäiset (Hymenoptera) ovat erittäin runsaslajinen hyönteislahko, josta tunnetaan maailmanlaajuisesti yli 100 000 lajia. Pistiäisiä tavataan kaikilla mantereilla Etelämannerta lukuun ottamatta. Niille on tyypillistä takaruumiin kärjessä sijaitseva pistin, johon liittyy usein myrkkyä tuottava rauhanen. Pistiäisistä mm. eräät mehiläislajit ovat hyötyeläimiä.

Yleispiirteitä

Pistiäisten ruumiin pituus vaihtelee lajista riippuen huomattavasti alle millimetristä jopa seitsemään senttimetriin. Aikuisen hyönteisen päässä on isot verkkosilmät ja päälaella kolme pistesilmää. Tuntosarvissa on 3–60 jaoketta, mutta tavallisin määrä on naaralla 12 ja koiraalla 13 jaoketta. Siipiä on kaksi ulkonäöltään toisistaan eroavaa paria. Siivet ovat läpinäkyvät ja siipisuonitus on melko yksinkertainen. Eräiltä ryhmiltä siivet ovat kokonaan surkastuneet (esim. mutipistiäiset) tai siivellisyys kattaa vain osan hyönteisen elinkaaresta (esim. muurahaiset). Suuosat vaihtelevat suuresti. Periaatteessa pistiäisten suuosat ovat purevat, mutta joillakin ryhmillä alahuulesta muodostunut imukärsä on pääasiallinen ravinnonottotapa.^[1]

Pistiäisten tunnusomainen piirre on takaruumiin kärjessä sijaitseva pistin. Pistin voi olla jatkuvasti esillä tai hyönteinen voi vetää sen suojaan takaruumiinsa sisälle. Pistin on kehittynyt munanasettimesta ja sekä saha- että loispistiäislajeilla se edelleen palvelee tätä tarkoitusta. Hoikkatyvisten alalahkossa on kuitenkin lajeja, joilla pistimeen liittyy myrkkyrauhanen. Myrkkyä käytetään toisaalta saaliin tainnuttamiseen ja toisaalta puolustautumiseen vihollista vastaan. Joillakin lajeilla, kuten monilla muurahaisilla, pistin saattaa puuttua mutta myrkkyrauhanen on silti olemassa.

Vapaina liikkuvat pistiäisten toukat muistuttavat melko paljon perhosten toukkia. Käsnäjalkoja on kuitenkin aina 6–8 paria, kun perhostoukilla niitä on korkeintaan 5 paria. Pää erottuu yleensä hyvin toukan muusta ruumiista. Yhdyskuntina tai loisina elävien pistiäisten toukkien raajat ovat surkastuneet. Muodonvaihdos on täydellinen.

teksti Wikipedia

Päivänkakkara

Päivänkakkara (Leucanthemum vulgare) on valko-keltakukkainen mykerökukkaiskasvi. Se on läheistä sukua krysanteemeille, joihin se on aiemmin sijoitettu nimellä Chrysanthemum leucanthemum. Päivänkakkara on Keski-Suomen maakuntakukka.

Ulkonäkö ja koko

Päivänkakkara kasvaa 20–60 cm korkeaksi. Sen mykerökukinnossa on valkoteräiset laitakukat ja heleän keltaiset kehräkukat. Alhaalla on pitkäruotisia liuskahampaisia lehtiä, varsilehdet ovat pienempiä eikä niillä ole ruotia. Päivänkakkaran voi sekoittaa peltosaunioon (Tripleurospermum inodorum).

teksti Wikipedia

Heinä

Sudenkorento

Sudenkorennot (Odonata) on hyönteisten lahko. Se on eräs vanhimmista nykyisin esiintyvistä hyönteislahkoista ja lajeja tunnetaan maailmanlaajuisesti yli 5700. Lahko on hyvin edustettuna myös fossiiliaineistossa.

Yleistä

Sudenkorennot ovat keskikokoisia tai kookkaita hyönteisiä. Toukat kehittyvät yleensä vedessä ja monet lajit elävät myös aikuisena yleensä sisävesistöjen äärellä. Joidenkin lajien toukkavaiheet elävät ilmeisesti pohjakarikkeessa sademetsissä. Eräiden lajien aikuiset liikkuvat pitkiä matkoja ja niitä voidaan tavata kaukana vesistöistä.

Sudenkorennot jaetaan kolmeen alalahkoon, joista suurimmat ovat hentosudenkorennot (Zygoptera) sekä aitosudenkorennot (Anisoptera). Primitiivinen kolmas alalahko, Anisozygoptera, koostuu nykyään kahdesta lajista Aasiassa. Varsinkin aitosudenkorentojen tyypillinen piirre ovat erittäin suuret verkkosilmät, jotka peittävät suuren osan eläimen päästä. Ne ovat myös erittäin taitavia lentäjiä ja aikuiset aitosudenkorennot saalistavatkin nimenomaan lentäviä hyönteisiä sekä muita sudenkorentoja. Aitosudenkorennon tunnistaa suuresta koosta ja tavasta pitää siipiä kokonaan auki laskeutumisen jälkeen. Hentosudenkorennot taas ovat pienikokoisia ja pitävät yleensä laskeuduttuaan siipensä laskostettuna ruumista vasten.

Sudenkorennot ovat ihmiselle hyödyllisiä, koska ne saalistavat ravinnokseen tuholaisiksi katsottuja hyönteisiä kuten hyttysiä ja paarmoja. Suurimman osan elämästään sudenkorennot elävät yleensä toukkavaiheessa veden alla, jolloin ne ovat erityisen ahnaita petoja. Suurimmat lajit voivat iskeä jopa pienten kalojen tai kalanpoikasten kimppuun. Sudenkorennot purevat ihmistä vain kiinni otettuina, mutta ne eivät ole myrkyllisiä.

Suomessa esiintyy 55 sudenkorentolajia. Osa lajeista on rauhoitettu EU-direktiivillä ja niiden kiinni ottaminen sekä lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Rauhoitetut lajit ovat viherukonkorento, kirjojokikorento, lummelampikorento,, sirolampikorento ja täplälampikorento.

Kansanuskomuksen mukaan sudenkorento voi ommella nukkuvan silmät kiinni.

teksti Wikipedia

Lauhahiipijä

Lauhahiipijä (Thymelicus lineola) on Suomen pienin paksupääperhoslaji ja eräs yleisimmistä perhosistamme.

Ulkonäkö ja elinympäristö

Punaruskea lauhahiipijä on pienen kokonsa vuoksi ulkonäöltään varsin vaatimaton, sen siipien kärkiväli on vain runsaat 2 cm. Elinympäristöksi sille kelpaa miltei mikä tahansa runsaskukkainen ja -heinäinen niitty, keto tai tienvierus, mikä selittääkin lajin runsaslukuisuuden.

teksti Wikipedia

Pisara

Kukka

Sudenkorennot

Sudenkorennot (Odonata) on hyönteisten lahko. Se on eräs vanhimmista nykyisin esiintyvistä hyönteislahkoista ja lajeja tunnetaan maailmanlaajuisesti yli 5700. Lahko on hyvin edustettuna myös fossiiliaineistossa.

Yleistä

Sudenkorennot ovat keskikokoisia tai kookkaita hyönteisiä. Toukat kehittyvät yleensä vedessä ja monet lajit elävät myös aikuisena yleensä sisävesistöjen äärellä. Joidenkin lajien toukkavaiheet elävät ilmeisesti pohjakarikkeessa sademetsissä. Eräiden lajien aikuiset liikkuvat pitkiä matkoja ja niitä voidaan tavata kaukana vesistöistä.

Sudenkorennot jaetaan kolmeen alalahkoon, joista suurimmat ovat hentosudenkorennot (Zygoptera) sekä aitosudenkorennot (Anisoptera). Primitiivinen kolmas alalahko, Anisozygoptera, koostuu nykyään kahdesta lajista Aasiassa. Varsinkin aitosudenkorentojen tyypillinen piirre ovat erittäin suuret verkkosilmät, jotka peittävät suuren osan eläimen päästä. Ne ovat myös erittäin taitavia lentäjiä ja aikuiset aitosudenkorennot saalistavatkin nimenomaan lentäviä hyönteisiä sekä muita sudenkorentoja. Aitosudenkorennon tunnistaa suuresta koosta ja tavasta pitää siipiä kokonaan auki laskeutumisen jälkeen. Hentosudenkorennot taas ovat pienikokoisia ja pitävät yleensä laskeuduttuaan siipensä laskostettuna ruumista vasten.

Sudenkorennot ovat ihmiselle hyödyllisiä, koska ne saalistavat ravinnokseen tuholaisiksi katsottuja hyönteisiä kuten hyttysiä ja paarmoja. Suurimman osan elämästään sudenkorennot elävät yleensä toukkavaiheessa veden alla, jolloin ne ovat erityisen ahnaita petoja. Suurimmat lajit voivat iskeä jopa pienten kalojen tai kalanpoikasten kimppuun. Sudenkorennot purevat ihmistä vain kiinni otettuina, mutta ne eivät ole myrkyllisiä.

Suomessa esiintyy 55 sudenkorentolajia. Osa lajeista on rauhoitettu EU-direktiivillä ja niiden kiinni ottaminen sekä lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Rauhoitetut lajit ovat viherukonkorento, kirjojokikorento, lummelampikorento,, sirolampikorento ja täplälampikorento.

Kansanuskomuksen mukaan sudenkorento voi ommella nukkuvan silmät kiinni.

teksti Wikipedia

Sammakko

Sammakko eli tavallinen sammakko (Rana temporaria) on aitosammakoihin kuuluva yleinen sammakkolaji.

Koko ja ulkonäkö

Koiras on 6–8 cm pitkä, naaras kookkaampi, noin 9 cm. Poikasena koiras on n. 1–5 cm.

Sammakolla on ulkonevat silmät, mutta ei korvia. Iho on paljas ja sileä ja se tuntuu kylmältä. Väritys on vaihteleva, mutta useimmiten selkä on tummalaikkuinen ja ruskea vivahtaen vihreään tai punaiseen. Vatsapuoli on vaaleampi, vatsan keskiosassa esiintyy marmorikuviointia. Silmästä taaksepäin alaviistoon kapeneva juova on tumma. Kuono on päältä katsoen tylppä ja sivulta kärjestään jyrkästi alaspäin kaartuva. Viitasammakosta sammakon erottaa siitä, että sisimmän takavarpaan alapinnalla on pehmeä, vaaleanvärinen kyhmy.

teksti Wikipedia