Jättisiilikärpänen

Jättisiilikärpänen / Giant Tachinid Fly

Tachina grossa

Jättisiilikärpäsen suomalainen nimi kuvaa mainiosti sen kokoa ja olemusta. Mittaa tällä kärpäsellä on 15-19mm.
Sitä tavataan harvinaisena Etelä- ja Keski-Suomessa ja useimmiten sen löytää ruokailemassa sarjakukkaisilta loppukesällä.
Lajin toukat sen sijaan loisivat muiden toukkien sisällä syöden isäntänsä lopulta kokonaan.

Kimalainen

Kimalaiset (Bombus) ovat mesipistiäisiä. Niillä on tukeva, karvainen ruumis.

Kimalaiset muodostavat yhdyskuntia niin kuin kesyt mehiläiset, mutta yhdyskunnat ovat yksivuotisia. Yhdyskunnan perustaa yksi hedelmöittynyt naaras, joka on talvehtinut sammaleen tai kiven alla. Se laskee munansa pesässä oleviin vahakennoihin. Pesänsä kimalaiset tekevät usein maan sisään, yleensä entiseen hiiren tai myyrän pesäkoloon. Munista kehittyy toukkia, jotka elävät hunajan ja siitepölyn seoksella. Kun toukat ovat läpikäyneet koteloasteen, niistä tulee työläisiä tai koiraita eli kuhnureita. Kaikki työläiset ovat itse asiassa naaraita, mutta kuningattaren feromoni estää uusien naaraiden vastarinnan ja kahlitsee ne työläisiksi. Työläisinä naaraat jatkavat pesän kehitystä, ja kuningatar jää etupäässä munintakoneeksi. Syksyn tullessa kuningattaren estävän feromonin tuotanto lakkaa, ja jo olemassa olevat sekä uudet naaraat nousevat kapinaan ja hiljalleen tappavat kuningattaren, ellei kuningatar ennen kuolemaansa ehdi pois pesästä. Estävän feromonin lakattua muut naaraat pystyvät jopa munimaan ja myöskin munivat kilpaa toisiltaan. Koiraat kehittyvät vain hedelmöittymättömistä munista, joten pesässä kehittyneet naaraat munivat vain hedelmöittymättömiä munia, joista kehittyy vain koiraita. Hedelmöittymättömiä munia munii myöskin kuningatar, ja pesässä kehittyneiden naaraiden hedelmöitys alkaakin tässä vaiheessa. Hedelmättömät naaraat sekä koiraat kuolevat ennen pitkää ja hedelmälliset naaraat talvehtivat talven ja perustavat keväällä uudet pesät. Kimalaiset ovat tärkeimpiä kasvien pölyttäjiä. Kimalaisia on Suomessa yli 20 eri lajia.

teksti Wikipedia

Syksyn värit

Punaherukka

Punaherukka eli lännenpunaherukka (Ribes rubrum), jota kutsutaan usein myös punaviinimarjaksi, on herukkapensaslaji. Punaherukasta tunnetaan useita alalajeja. Suomessa pensasta esiintyy viljeltynä. Suomen suosituin viljelylajike on Punainen hollantilainen. Punaviinimarja kestää kylmää paremmin kuin mustaherukka, joten sitä voidaan kasvattaa jopa Lapissa.
Marja on maultaan voimakkaan hapan ja hiukan makea. Raikkaan makunsa ansiosta se on suosittu mehumarja. Sekä punaherukan marjat että lehdet ovat hyvin vitamiinipitoisia, ja niillä on todettu olevan joihinkin vaivoihin jopa terveyttävä vaikutus.
Vaikka mustaherukka yhdistetään perinteisesti lääkkeelliseen käyttöön, englannin- ja saksankielisten yrttilääketieteen lähdeteoksien mukaan myös punaherukalla on kuumetta alentavia, hikoilua edistäviä, kuukautisvuotoa lisääviä, lievästi laksatiivisia, kutistavia, ruokahalua lisääviä, verta puhdistavia, diureettisia ja ruuansulatusta parantavia vaikutuksia. Jotkut näistä mainituista vaikutuksista ovat todennäköisiä, johtuen sen todistetusti korkeista C-vitamiinipitoisuuksista (80mg/100g), hedelmähapoista sekä marjan sisältämistä kuiduista. Kuivatuista punaherukan lehdistä valmistetun teen on sanottu lievittävän kihdin ja reumatismin oireita, sekä olevan hyödyksi heikosti parantuvissa haavoissa sekä kurlausnesteenä suun tulehduksissa.
Punaherukka muistuttaa ulkonäöltään taikinamarjaa, johon sitä pitää varoa sekoittamasta. Punaherukan marjat kasvavat suurempina, roikkuvina terttuina.
Valkoherukka ei ole oma lajinsa vaan punaherukan muunnos. Se on kasvitieteellisesti punaherukka, jonka marjoista puuttuu kokonaan punainen väri.

teksti Wikipedia

Herukkaperhonen

Herukkaperhonen (Nymphalis c-album) on täpläperhosten (Nymphalidae) heimoon kuuluva päiväperhonen, joka on laajalle levinnyt laji palearktisella alueella. Lähteestä riippuen lajista käytetään myös nimiä liuskaperhonen ja karviaisperhonen.

teksti Wikipedia

Sisilisko

Sisilisko (Zootoca vivipara, aiemmin Lacerta vivipara) on maailman pohjoisin matelijalaji. Toinen Suomessa elävä lisko on vaskitsa. Sisiliskot ovat Suomessa rauhoitettuja, ja siksi niitä ei saa ottaa lemmikiksi esimerkiksi terraarioon. Sisiliskot voivat elää jopa 10-vuotiaiksi.

 

Ulkonäkö

Sisiliskon pää on suippo ja pieni. Niska ja häntä ovat melko paksuja. Sisiliskon jalat ovat melko lyhyet, etu- ja takajaloissa on yhtä pitkät kynnet. Kaulus on selvästi lovireunainen, ja suomut ovat karkeita. Sisiliskon sukupuolen voi varmuudella tunnistaa kahdella tavalla: koiraan pää levenee niskan kohdalta, kun taas naaraan pää jatkuu samanlevyisenä niskasta eteenpäin ja suippenee vasta leuan alusta. Toiseksi koiraan hännän juuressa heti takajalkojen takana on ylhäältä katsottaessa molemminpuolinen pullistuma. Naarailla häntä lähtee takajalkojen takaa tasaisesti suippenevana häntänä ilman koiraan pullistumia. Tämä koiraan pullistuma on juuri ennen sitä kohtaa, josta sisilisko voi katkaista häntänsä.
Sisilisko muistuttaa hietasisiliskoa (Lacerta agilis), jota tavataan Suomea lähinnä Etelä- ja Keski-Ruotsissa sekä Laatokan Karjalassa lähellä Suomen rajaa.
 

Koko

Aikuisen sisiliskon keskipituus on noin 10–17,5 cm. Ilman häntää pituus on alle 7 cm, eli häntä on noin neljänneksen pidempi tai jopa kaksinkertainen verrattuna ruumiin mittaan

teksti Wikipedia

Suursukeltajat

Suursukeltajat (Dytiscus)

 Suursukeltajat (Dytiscus) ovat vedessä eläviä petokuoriaisia, jotka nimensä mukaisesti viettävät pitkiäkin aikoja veden alla muun muassa saalistamassa. Jos on erityisen lämmin, saattavat suursukeltajat joskus lähteä lentoon etsimään parempia vesistöjä. Suursukeltaja ei siis hengitä vedessä, vaan takapäässä olevan hengitysaukon kautta. Sukeltaessaan se ottaa takaruumiinsa täyteen happea, jotta se voisi viettää pitempiäkin aikoja veden alla.

teksti Wikipedia

Ristihämähäkki

Ristihämähäkki eli aitoristihämähäkki (Araneus diadematus) on ristihämähäkkien (Araneidae) heimon tunnetuin laji. Se on saanut nimensä selässään olevasta valkoisesta ristikuviosta. Lajin väritys vaihtelee yksilöittäin oljenvärisestä oranssiin ja tummanruskeaan. Ristihämähäkin koko on 7–18 mm, ja naaras on koirasta huomattavasti suurempi.

Ristihämähäkki on yleinen Länsi-Euroopassa, ja Suomessakin sitä tavataan lähes koko maassa. Sitä tavataan myös osissa Pohjois-Amerikkaa. Ristihämähäkki saalistaa pyyntiverkolla, jonka keskellä tai välittömässä läheisyydessä se odottaa saalista, joskus vuorokaudenkin kerrallaan. Kun saalis tarttuu verkkoon, hämähäkki tunnistaa pyristelyn ns. tuntolankaa pitkin ja rientää heti saaliin kimppuun. Joskus se paketoi saaliin seittiin ja raahaa sen takajaloillaan sivuun kiinnittäen sen yhteen tukilangoista odottamaan suurempaa nälkää.

Ristihämähäkit parittelevat loppukesästä. Naaras munii 200–300 munaa kotelossa esimerkiksi kaarnanrakoseen. Kuoriutuneet poikaset ovat keltaisia ja niillä on takaruumiissa musta täplä.

teksti Wikipedia

Sudenkorento

Potkuri

Taitolentokone

Ojanvarsikukka

Taitolentokone

Tikkakoski 18.08.2012

Sieni

Kukkakärpänen

Kukkakärpäset (Syrphidae) ovat usein pistiäisiä muistuttavia, suhteellisen kookkaita kärpäsiä. Maailmassa lajeja tunnetaan noin 6000 ja Suomestakin on tavattu 330 kukkakärpäslajia (tilanne marraskuussa 2004). Kasvihuoneissa ja asunnoissa kukkaruukkujen kosteassa mullassa kehittyvät pienet, mustat ns. "kukkakärpäset" ovat puolestaan itse asiassa harsosääskiä ja kuuluvat sääskien alalahkoon.

teksti Wikipedia

Neitoperhonen

Neitoperhonen (Nymphalis io, syn. Inachis io) täpläperhosten heimoon kuuluva kulttuuriympäristöjen perhonen.

Koko ja ulkonäkö

Neitoperhosen siipien kärkiväli on n. 4–5 cm ja se on hiukan nokkosperhosta suurempi. Neitoperhonen on yläpuolelta huomiota herättävä perhonen, taustaväri on syvänpunainen ja jokaisessa siivessä on iso ja värikäs silmätäplä. Alapuolelta lajin siivet ovat tasaisen mustat. Lennossa perhonen näyttää enemmän mustalta kuin punaiselta.

teksti Wikipedia

Ampiainen

Ampiaiset (Vespidae) on hoikkatyvisten alalahkoon (Apocrita) kuuluva pistiäisheimo. Heimoon kuuluvat aitososiaaliset yhdyskunta-ampiaiset (alaheimot Vespinae ja Polistinae) sekä useita erakkoampiaisryhmiä. Ampiaislajeja on yli 4000. Heimon rajauksesta on kuitenkin erilaisia näkemyksiä.

Ampiaiset ovat myrkkypistiäisiä (Aculeata). Niillä on myrkkypiikit, mutta toisin kuin mehiläiset, ne eivät yleensä kuole pistäessään uhriaan. Toisinaan myrkkypiikki voi kuitenkin jäädä ihmisen ihoon kiinni, jolloin ampiainen kuolee. Yhdyskunta-ampiaiset tekevät pesänsä maan sisään tai puuhun. Ampiaisten toukat syövät toisia hyönteisiä ja työläiset lentävätkin etsimässä saalista, jonka ne tappavat vahvoilla leuoillaan. Aikuiset ampiaiset aterioivat kukkien medellä. Yhdyskunnasta talvehtii vain kuningatar, minkä vuoksi ampiaiset eivät kerää hunajaa pesän talviravinnoksi.

teksti Wikipedia

Kukkakärpänen

Kukkakärpäset (Syrphidae) ovat usein pistiäisiä muistuttavia, suhteellisen kookkaita kärpäsiä. Maailmassa lajeja tunnetaan noin 6000 ja Suomestakin on tavattu 330 kukkakärpäslajia (tilanne marraskuussa 2004). Kasvihuoneissa ja asunnoissa kukkaruukkujen kosteassa mullassa kehittyvät pienet, mustat ns. "kukkakärpäset" ovat puolestaan itse asiassa harsosääskiä ja kuuluvat sääskien alalahkoon.

 

teksti Wikipedia

Viherkukkajäärä

Viherkukkajäärä. Anoplodera virens

Sitruunaperhonen

Sitruunaperhonen (Gonepteryx rhamni) on keskikokoinen kaaliperhosten (Pieridae) heimoon kuuluva päiväperhonen.

Koko ja ulkonäkö

Koiras ja naaras

Sitruunaperhosen siipien kärkiväli on noin 4–5 cm. Lajin koiras on sitruunankeltainen, mistä laji on saanut nimensä. Naaras on väriltään vihertävänkeltainen, limetinvihreä. Siipien keskellä on tummemmat täplät. Muista keltaperhosista poiketen sitruunaperhosella ei ole etusiivissä ollenkaan tummaa reunakuviota.

Levinneisyys ja lentoaika

Sitruunaperhonen on levinnyt lähes koko maahan. Sitruunaperhonen on erittäin yleinen eteläisimmässä Suomessa ja se pysyy yleisenä Etelä-Lappiin saakka. Pohjois-Lapissa se esiintyy harvalukuisemmin. Sitruunaperhonen on eräs Suomen tavallisimmista päiväperhosista ja usein yksi kevään ensimmäisistä lajeista.

Sitruunaperhonen lentää kahdessa sukupolvessa, ensimmäinen keväällä jopa maaliskuusta kesäkuuhun ja toinen sukupolvi heinäkuun lopulta jopa lokakuulle. Keskikesällä aikuisia sitruunaperhosia ei juuri tavata.

Elinympäristö ja elintavat

Sitruunaperhonen elää paitsi kulttuuriympäristöissä, pihapiireissä, puutarhoissa, myös luonnonympäristöissä kuten metsien reunoilla. Keväällä ensimmäisen sukupolven naaraat munivat munat heti, kun toukkien ravintokasvit, paatsamat, tulevat lehteen tarjoten toukille suojaa ja ravintoa. Alku- ja keskikesän aikana munat kehittyvät toukiksi. Täysikasvuiset toukat koteloituvat ja kuoriutuvat loppukesällä toisen sukupolven aikuisina, jotka lentävät heinä-syyskuulla. Syyskuulla lento vaimenee ilmojen viiletessä ja perhoset hakeutuvat talvehtimispaikkoihin, josta ne taas kevään koittaessa huhtikuulla heräilevät.

teksti Wikipedia

Riikinkukkokehrääjä

Riikinkukkokehrääjä eli pikkuriikinkukkokehrääjä (Saturnia pavonia, joskus Pavonia pavonia) on kehrääjiin kuuluva perhoslaji. Se on Suomessa melko harvalukuinen laji, mutta sitä tavataan koko maassa pohjoisinta Lappia myöten.

 

teksti vikipedia

Runkohaapsanen

Runkohaapsanen / Large poplar longhorn 

Kimalaiset

Kimalaiset (Bombus) ovat mesipistiäisiä. Niillä on tukeva, karvainen ruumis.

Kimalaiset muodostavat yhdyskuntia niin kuin kesyt mehiläiset, mutta yhdyskunnat ovat yksivuotisia. Yhdyskunnan perustaa yksi hedelmöittynyt naaras, joka on talvehtinut sammaleen tai kiven alla. Se laskee munansa pesässä oleviin vahakennoihin. Pesänsä kimalaiset tekevät usein maan sisään, yleensä entiseen hiiren tai myyrän pesäkoloon. Munista kehittyy toukkia, jotka elävät hunajan ja siitepölyn seoksella. Kun toukat ovat läpikäyneet koteloasteen, niistä tulee työläisiä tai koiraita eli kuhnureita. Kaikki työläiset ovat itse asiassa naaraita, mutta kuningattaren feromoni estää uusien naaraiden vastarinnan ja kahlitsee ne työläisiksi. Työläisinä naaraat jatkavat pesän kehitystä, ja kuningatar jää etupäässä munintakoneeksi. Syksyn tullessa kuningattaren estävän feromonin tuotanto lakkaa, ja jo olemassa olevat sekä uudet naaraat nousevat kapinaan ja hiljalleen tappavat kuningattaren, ellei kuningatar ennen kuolemaansa ehdi pois pesästä. Estävän feromonin lakattua muut naaraat pystyvät jopa munimaan ja myöskin munivat kilpaa toisiltaan. Koiraat kehittyvät vain hedelmöittymättömistä munista, joten pesässä kehittyneet naaraat munivat vain hedelmöittymättömiä munia, joista kehittyy vain koiraita. Hedelmöittymättömiä munia munii myöskin kuningatar, ja pesässä kehittyneiden naaraiden hedelmöitys alkaakin tässä vaiheessa. Hedelmättömät naaraat sekä koiraat kuolevat ennen pitkää ja hedelmälliset naaraat talvehtivat talven ja perustavat keväällä uudet pesät. Kimalaiset ovat tärkeimpiä kasvien pölyttäjiä. Kimalaisia on Suomessa yli 20 eri lajia.

teksti Wikipedia

Ampiainen

Horsmakiitäjäntoukka

Horsmakiitäjä (Deilephila elpenor) on suurikokoinen kiitäjäperhoslaji.

Koko ja ulkonäkö

Horsmakiitäjä on hyvin helposti tunnistettava perhonen. Väriltään se on oliivinvihreä ja räikeän vaaleanpunainen. Etusiivet ovat pohjaväriltään oliivinvihreät ja niissä on siiven takareunasta siiven kärkeen suuntautuneita vaaleanpunaisia juovia. Takasiivet ovat vaaleanpunaiset ja niiden tyvessä on mustaa väriä. Ruumis on tukeva ja pohjaväriltään oliivinvihreä. Selkäpuolella, keskiruumissa on selviä vaaleanpunaisia juovia ja takaruumiin keskellä on yksi perhosen vartalon suuntainen vaaleanpunainen raita. Siipiväli on 50–70 mm, naaraat ovat yleensä koiraita kookkaampia.

Horsmakiitäjää muistuttava perhoslaji on pikkukiitäjä (Deilephila porcellus), joka on kuitenkin selvästi pienikokoisempi. Myös horsmakiitäjän ja pikkukiitäjän risteymiä tunnetaan.

Lajin toukkia tapaa varmimmin maitohorsmilla. Toukat ovat karvattomia ja väriltään vihreitä tai myöhemmässä vaiheessa ruskeita. Toukan etuosassa on kaksi paria saalistajia harhauttavia mustia silmätäpliä ja peräpäässä selvästi erottuva mustavalkoinen piikki. Piikki erottaa horsmakiitäjän toukan muuten hyvin samantapaisesta pikkukiitäjän toukasta. Täysikasvuinen toukka on 70–80 mm pitkä.

teksti Wikipedia

Ristihämähäkki

Ristihämähäkit (Araneidae) on hämähäkkiheimo, jonka lajit ovat hämähäkeistä tunnetuimpia suuren kokonsa ja taidokkaiden hämähäkinverkkojensa ansiosta. Suomessa ristihämähäkkejä on 33 lajia. Nimensä heimo on saanut ristihämähäkistä (Araneus diadematus), jonka kansanomaisesti tunnetaan ristilukkina.

Ristihämähäkkien kutomat verkot ovat muodoltaan symmetrisiä ratasverkkoja. Verkon kutomiseen hämähäkiltä kuluu aikaa pari tuntia. Ristihämähäkeille on tyypillistä, että ne rakentavat ja myös purkavat verkkonsa joka päivä. Syynä tähän on se, että tahmeat pyyntilangat menettävät kuivuessaan pyyntitehoaan. Purkaessaan verkon ristihämähäkit syövät seitin ja käyttävät materiaalin uudelleen langan rakennusaineeksi.

Neste oil Rally Finland

Eiköhän Mikko vaihdetta kartturit keskenään ;)

Iltayökkösen toukka

Kimalaiskuoriainen

Kimalaiskuoriainen (Trichius fasciatus) on lehtisarvisiin (Scarabaeidae) kuuluva kovakuoriaislaji

Tuntomerkit

Peitinsiivissä on keltamustaa kuviointia, joka vaihtelee huomattavasti eri yksilöiden välillä.Otuksen pituus on 10–16 mm. Pyöreähkö ja karvainen kimalaiskuoriainen muistuttaa nimensä mukaisesti kimalaista. Sen tuntee kovakuoriaiseksi kovista peitinsiivistään. Kimalaiskuoriaisella on tyypilliset heimonsa tuntosarvet, joissa tuntosarven pää koostuu useasta vierekkäin olevasta lehtimäisestä liuskasta muodostaen nuijan.

Levinneisyys

Lajia tavataan yleisesti koko Suomessa. Yleislevinneisyydeltään kimalaiskuoriainen on havumetsävyöhykkeen laji, eikä sitä tavata esimerkiksi Etelä-Ruotsissa eikä Tanskassa. Se lentää kesäkuusta elokuun alkuun. 

teksti Wikipedia

Sinisiipi

Sinisiipiset eli toiselta nimeltään sinisiivet (Lycaenidae) on täpläperhosten jälkeen toiseksi suurin päiväperhosheimo ja siihen kuuluu maailmanlaajuisesti noin 40 % kaikista tunnetuista päiväperhoslajeista eli lähes 6 000 lajia. Sinisiipisiin kuuluvat pienimmät päiväperhoset, mukaan luettuna pienin päiväperhoslaji vähäsinisiipi (Brephidium exilis).

Kuvaus

Monet lajit ovat suhteellisen pieniä tai keskikokoisia ja nimensä mukaisesti siiviltään sinisiä, mutta myös muita värejä esiintyy. Koiras- ja naarasyksilöiden väritys ja kuviointi eroavat usein selvästi toisistaan. Takasiipien takaosassa, alapinnalla on usein silmätäpliä, joiden tarkoitus on hämätä saalistajia. Joillakin lajeilla takasiipeen liittyy myös ohut kannus, jonka tarkoitus saattaa olla tuntosarven jäljittely. Lepäävä perhonen liikuttaa usein takasiipiään edestakaisin, mikä lisännee entisestään vaikutelmaa valepäästä. Heimoa yhdistävinä tuntomerkkeinä tuntosarven tyvi koskettaa verkkosilmää ja kotelovaiheessa tuppi, jonka sisälle siipi kehittyy on selvästi lyhentynyt. Toukat ovat litteitä, etanamaisia, ja niiden pää jää piiloon niskapoimun alle. Toukilla ei ole muille päiväperhosille tyypillistä, pahanhajuista eritettä tuottavaa rintarauhast ja toukan peräosan vatsajalkojen sisäreunassa on katkos jalkapohjaa reunustavien tarttumakoukkujen jonossa. Koirasyksilöiden etummainen jalkapari on usein surkastunut.

teksti Wikipedia

Kärpäskuiskaaja