Metsäpolku

Nuppu

Palsankoski

Räkättirastas

Räkättirastas (Turdus pilaris) on rastaiden (Turdidae) heimoon kuuluva keskikokoinen lintulaji.

Räkättirastas asuu valoisissa lehti- ja sekametsissä, puistoissa sekä puutarhoissa. Se syö hyönteisiä, matoja ja nilviäisiä sekä marjakaudella myös marjoja ja hedelmiä. Linnun luonteenomainen puolustustapa on ulostaa hyökkääjän päälle.

Kärpässienet

Kärpässienet (Amanita) on helttasieniin kuuluva sienisuku. Suvussa on kaikkiaan tuhatkunta lajia, joista ainakin 60 on laajalle levinneitä. Suomessa sukuun kuuluvia lajeja esiintyy 24.

Kärpässienille tyypillisiä piirteitä ovat irtotyviset heltat sekä nuorta sientä suojaava kalvo, joka sienen kasvaessa repeää jättäen lajista riippuen esimerkiksi laikkuja lakkiin tai renkaan jalkaan. Kärpässienten jalassa on yleensä tuppi ja niiden itiöpöly on enimmäkseen valkoista.

Monet kärpässienet ovat myrkyllisiä. Esimerkiksi kavalakärpässienen ja valkokärpässienen sisältämät fallotoksiinit ja amatoksiinit ovat tappavia solumyrkkyjä, jotka eivät tuhoudu keittämälläkään. Punakärpässieni sisältää hermomyrkkyjä, joilla on muun muassa pahoinvointia aiheuttavia sekä huumaavia vaikutuksia, mutta niistä johtuvat kuolemantapaukset ovat todella harvinaisia.

Suomessa esiintyvistä lajeista suuri osa on myrkyllisiä. Suvun syötäviä lajeja, kuten rusokärpässientä kannattaa poimia vain, jos on varma määrityksestä. Antiikin aikana keisarikärpässientä pidettiin 

 

teksti Wikipedia

Oksa

Kärpänen

Jäkälä

Jäkälät (Lichenes) on symbioottineneliöryhmä, joka koostuu sienestä ja mikroskooppisista viherlevistä tai syanobakteereista. Jäkälien ulkomuoto määräytyy sieniosakkaan mukaan, minkä seurauksena ne saavat tieteellisen nimensä sienen perusteella. Yleensä sieni kuuluu kotelosieniin (Ascomycota), harvoin kantasieniin (Basidiomycota). Jäkälälajeja arvioidaan olevan noin 15 000, joista Suomessa esiintyy noin 1 500 lajia.

Korento

Puolukat

Punatulkku

Punatulkku (Pyrrhula pyrrhula) on peippojen heimoon kuuluva varpuslintu.

Tuntomerkit

Punatulkun pituus on noin 16–19 senttimetriä ja paino 30–40 g. Sen kutsuääni on huilumainen ”hjyy”. Laulu on hiljaista rupattelua latvustossa. Linnun päälaki on musta, samoin siivet ja pyrstö. Siivissä on lennon aikana näkyvä valkoinen raita. Nokka on musta ja lyhyt, kita violetti. Aikuisella koiraalla on punertava rinnus, naarailla ja nuorilla linnuilla on harmaanruskea yleisväritys.

Vanhin suomalainen rengastettu punatulkku on ollut 6 vuotta 11 kuukautta 28 päivää vanha. Euroopan vanhin on ollut saksalainen tulkku, 12 vuotta 7 kuukautta.

teksti Wikipedia

Viherhämähäkki

Viherhämähäkki (Micrommata virescens) on huomiotaherättävä, vihreä hämähäkkilaji. Se on jahtihämähäkkien laajan heimon ainoa edustaja Pohjois-Euroopassa. Suomessa se on melko tavallinen maan eteläosissa.

Täysikasvuinen naaras on pituudeltaan 10–15 mm ja väriltään kokonaan räikeän vihreä, joskin takaruumis on usein muuta ruumista vaaleampi. Koiras on pienikokoisempi ja sen takaruumis on keltaisen ja purppuranpunaisen kirjava. Poikaset ovat kellertäviä ja niissä voi olla punaisia pisteitä. Tärkeä lajinmääritystä auttava tuntomerkki on kunkin silmän ympärillä näkyvä valkoinen rengas. Naarashämähäkkejä voi tavata koko kesän, mutta koiraita esiintyy vain lyhyen aikaa. Muiden jahtihämähäkkien tapaan viherhämähäkkikään ei kudo verkkoa, vaan saalistus perustuu väijymiseen. Naaras rakentaa seitistä suojan itselleen ja poikasilleen. Laji viihtyy parhaiten pitkässä heinikossa tai pensaikoissa.

Verraten suuren kokonsa ja huomiotaherättävän värityksensä vuoksi sisätiloihin eksynyttä viherhämähäkkiä erehdytään usein luulemaan ulkomaantuliaiseksi.

teksti Wikipedia

Seitsenpistepirkko

50 luku

Pisara

Apilankukka

Lehdellä

Horsmakiitäjän toukka

Horsmakiitäjä (Deilephila elpenor) on suurikokoinen kiitäjäperhoslaji.

Ristihämähäkki

Ristihämähäkki eli aitoristihämähäkki (Araneus diadematus) on ristihämähäkkien (Araneidae) heimon tunnetuin laji. Se on saanut nimensä selässään olevasta valkoisesta ristikuviosta. Lajin väritys vaihtelee yksilöittäin oljenvärisestä oranssiin ja tummanruskeaan. Ristihämähäkin koko on 7–18 mm, ja naaras on koirasta huomattavasti suurempi.

Ristihämähäkki on yleinen Länsi-Euroopassa, ja Suomessakin sitä tavataan lähes koko maassa. Sitä tavataan myös osissa Pohjois-Amerikkaa. Ristihämähäkki saalistaa pyyntiverkolla, jonka keskellä tai välittömässä läheisyydessä se odottaa saalista, joskus vuorokaudenkin kerrallaan. Kun saalis tarttuu verkkoon, hämähäkki tunnistaa pyristelyn ns. tuntolankaa pitkin ja rientää heti saaliin kimppuun. Joskus se paketoi saaliin seittiin ja raahaa sen takajaloillaan sivuun kiinnittäen sen yhteen tukilangoista odottamaan suurempaa nälkää.

Ristihämähäkit parittelevat loppukesästä. Naaras munii 200–300 munaa kotelossa esimerkiksi kaarnanrakoseen. Kuoriutuneet poikaset ovat keltaisia ja niillä on takaruumiissa musta täplä.

teksti Wikipedia

Auringonkajo

Saku

Saku 8kk

Kukka

Kirjoukonkorento

Kirjoukonkorento (lat. Aeshna cyanea) on ukonkorentojen heimoon kuuluva hyönteinen. Kirjoukonkorento kasvaa noin 70 millimetriä pitkäksi ja omaa hyvinkin suurikokoisen vartalon.

Teeri

Teeri (Lyrurus tetrix, aiemmin Tetrao tetrix) on pohjoisella havumetsävyöhykkeellä elävä kanalintu.

Räkättirastas

Räkättirastas (Turdus pilaris) on rastaiden (Turdidae) heimoon kuuluva keskikokoinen lintulaji.

Räkättirastas asuu valoisissa lehti- ja sekametsissä, puistoissa sekä puutarhoissa. Se syö hyönteisiä, matoja ja nilviäisiä sekä marjakaudella myös marjoja ja hedelmiä. Linnun luonteenomainen puolustustapa on ulostaa hyökkääjän päälle.

Etana

Kuivalla ja poutaisella säällä etanoita ei yleensä näy missään. Heti sateen tullessa ne ryömivät esiin piilopaikoistaan. Etanat tekevät tuhojaan kosteina, lämpiminä öinä. Silloin ne raastavat karheilla kielillään pehmeitä kasvinosia ja syövät pyöreitä koloja vaikkapa kypsiin mansikoihin. Minkä vuoksi juuri meidän pihalla ja minkä tähden niitä on niin paljon? Etanat ovat hermafrodiitteja, eli jokainen etana voi lisääntyä jopa 400 kertaa jokaista yksilöä kohti vuodessa.

Sudenkorennot

Kirjoukonkorento (lat. Aeshna cyanea) on ukonkorentojen heimoon kuuluva hyönteinen. Kirjoukonkorento kasvaa noin 70 millimetriä pitkäksi ja omaa hyvinkin suurikokoisen vartalon.

Lepakko

Lepakot (Chiroptera) ovat yleensä pienikokoisia, öiseen aikaan lentäviä nisäkkäitä, joista useat suunnistavat kaikuluotauksen avulla ja nukkuvat pää alaspäin. Ne ovat ainoita nisäkkäitä, joilla on siivet ja jotka osaavat lentää, ja siksi niiden lahkosta onkin toisinaan käytetty nimitystä siipijalkaiset.^[3] Muita tunnuspiirteitä ovat eturaajojen pitkät varvasluut sekä lantion ja tarttumaelimiksi muuntuneiden takajalkojen alikehittyneisyys. Lepakoilla on eturaajoissaan joko yksi tai kaksi kynttä. Lepakot ovat jyrsijöiden jälkeen suurin nisäkäslahko; elossa olevia lepakkolajeja tunnetaan 1 116, jotka ovat jakaantuneet 202 suvun kesken. Noin 20 % maailman nisäkäslajeista on lepakkoja. Lepakkoja elää kaikkialla maapallolla, lukuun ottamatta napa-alueita. Eniten lepakkoja elää trooppisella vyöhykkeellä, jossa lepakkolajien lukumäärä on suurempi kuin muiden nisäkäslajien.^[4] Etelä-Amerikassa kaikkien lepakkojen yhteisen biomassan arvioidaan olevan suurempi kuin kaikkien muiden nisäkkäiden yhteensä.^[5] Suurin osa lepakkolajeista on painoltaan alle 50 grammaa. Pienin lepakkolaji on kaksigrammainen siankuonolepakko ja suurin on Acerodon jubatus-hedelmälepakko, jonka siipienväli on 1,5 metriä ja painoa 1,2 kilogrammaa. Intianlentäväkoiralla siipienväli on pienempi, mutta se painaa 1,5 kg. Lepakoiden ulostetta kutsutaan guanoksi.

Lepakot liitetään usein mytologiseen vampyyri-hahmoon ja tätä kautta veren imemiseen. Suurin osa (70 %) lepakoista on kuitenkin hyönteissyöjiä. Loput ovat hedelmän- tai nektariinin syöjiä sekä pienempi osa lihansyöjiä. Varsinaisia vertaimeviä lepakoita tunnetaan kolme lajia, jotka tekevät ihoon haavan ja imevät haavasta veren. Vain yksi laji, isoverenimijä, imee verta ihmisestä. Haavat ovat pieniä eivätkä yletä isoihin verisuoniin. Ruokavalionsa takia lepakot ovat tärkeitä pölyttäjiä ja kasvien siementen levittäjiä, eli ne ovat olennainen osa trooppisen vyöhykkeen kasvillisuuden biodiversiteetin ylläpidossa.

teksti Wikipedia