Kirjosieppo

Kirjosieppo (Ficedula hypoleuca)

Vaaksiainen

 

Vaaksiaiset (Tipulidae) on sääskiin kuuluva kaksisiipisten heimo, johon kuuluu yli 14 000 lajia. Se on suurin kaksisiipisten heimo. Täysikasvuiset vaaksiaiset ovat tyypillisesti siroja ja erittäin pitkäjalkaisia lentäjiä, joiden siipiväli on 2–65 mm. Kansankielessä vaaksiainen tunnetaan Suomessa mm. nimillä kirsisääski, kirsikkasääski, hankisääski, horkkasääski yms.

Vaaksiaiset eivät pistä eivätkä pure. Aikuisena ne ovat joko kokonaan syömättä tai juovat mettä. Vaaksiaisen toukat syövät kasveja, matoja ja pieniä toukkia. Ne ovat muiden eläinten saaliseläimiä ja merkityksellisiä ravinteiden kierrossa.

Tutkija Jukka Salmelan mukaan Suomessa on havaittu 335 vaaksiaislajia mutta niitä arvioidaan olevan kymmenittäin enemmän. 

Suomesta Kittilästä on löytynyt uusi vaaksiainen, Tipula recondita.

teksti Wikipedia

Pisarat

Luumu

Luumu eli luumupuu (Prunus domestica) on Prunus-sukuun kuuluva puu, joka on läheistä sukua aprikoosille, persikalle, kirsikoille ja tuomelle. Sen hedelmä on luumarja.
Luumupuu kasvaa 12 metriä korkeaksi ja 10 m leveäksi. Kukat ovat valkoiset. Hedelmät voivat olla sinisiä, punaisia, keltaisia, sinipunaisia tai vihreitä.
Luumupuun on ajateltu syntyneen kirsikkaluumun (Prunus cerasifera) ja oratuomen (Prunus spinosa) risteymästä tai sitten se olisi suoraan syntynyt kirsikkaluumusta, jonka kromosomiluku olisi kolmentunut. Ensimmäinen tunnettu viljelty luumulaji oli japaninluumu (Prunus salicina), jota kiinalaiset viljelivät yli 4000 vuotta sitten. Varsinainen luumu (Prunus domestica) saapui läntiseen Eurooppaan ristiretkeläisten mukana. Keskiajan luostareissa oli usein suuria luumuviljelmiä. Ranskalaiset viljelivät luumua innokkaasti 1500-luvulla, jolloin he kehittivät monia uusia lajikkeita. Suomeen luumu tuli 1600-luvulla ja Suomessakin on monia paikallisia lajikkeita kuten "sinikka", "yleinen punaluumu" ja "yleinen keltaluumu". Väskynäksi kutsutaan tavallisesti luumun sokeripitoisia tummia lajikkeita.
Luumun ja myös kriikunan tuholaisina Suomessa esiintyy luumukirvaa (Hyalopterus pruni) ja luumunäkämäpunkkia (Eriophyes similis).

teksti Wikipedia

Toukokuun näkymä

Saramäki Multia

Vaahteran kukinto

Metsävaahtera eli vaahtera (Acer platanoides) on vaahterakasveihin (Aceraceae) tai saippuamarjakasveihin (Sapindaceae) kuuluva puu.

Hämähäkki

Kyy

Kyy eli kyykäärme (Vipera berus) on Euroopan yleisin myrkkykäärme. Kyy on maailman pohjoisin käärmelaji ja sitä tavataan kaikkialla Euraasian pohjoisosissa.

Kyy on rantakäärmeen ja Ahvenanmaalla elävän kangaskäärmeen ohella yksi kolmesta Suomen luonnossa esiintyvästä käärmelajista. Kyy on ainoa Suomen luonnossa esiintyvä myrkkykäärme. Kyyn elinaluetta ovat lämpimät ja aurinkoiset maa-alueet, joista löytyy myös suojapaikkoja, esimerkiksi hakkuuaukeat, peltojen ja soiden reuna-alueet ja kallioiset seudut. Kyitä tavataan lähes koko Suomessa, Lapissa aina Ounastunturin ja Saariselän korkeudelle saakka. Kyy kuuluu kyykäärmeiden (Viperidae) heimoon.

Tuntomerkit

Väriltään kyyt ovat harmaita, harmaanruskeita tai mustia. Sinertävät ja harmaat ovat yleensä koiraita ja ruskeat naaraita. Mustissa kyissä on molempia sukupuolia. Kyyn pää, joka on litteä ja kolmiomainen, erottuu selvästi muusta ruumiista. Kyyn päässä on isompien suomujen välissä pienien suomujen jonoja. Kyyn silmäterä on pystyssä oleva soikio. Selässä kyyn koko mitalla on sahalaitakuvio, jota mustilla kyillä ei välttämättä näy. Vatsapuoli voi olla vaalea, harmaa tai tumma, ja aivan hännän pää on vatsapuolelta keltainen tai punertavanoranssi. Kyy on melko tukeva ja lyhyt käärme. Sen tyypillinen pituus on 50-65 cm.

Kyytä ei tule sekoittaa rauhoitettuihin rantakäärmeeseen tai vaskitsaan ja Ahvenanmaalla elävään kangaskäärmeeseen.

teksti Wikipedia

Ampiainen

Yleinen ampiainen (Vespula vulgaris) on ampiaislaji, joka esiintyy suuressa osassa pohjoista pallonpuoliskoa ja on viime aikoina levinnyt myös Australiaan ja Uuteen-Seelantiin. Se on yhdyskuntahyönteinen, joka tekee pesänsä maan alle, usein jonkin nisäkkään hylättyyn pesäkoloon. Ampiaiskuningatar voi valita pesän paikaksi myös puun tai kallion kolon taikka rakennuksen seinässä olevan reiän.

Yleinen ampiainen on 17-20 mm pitkä ja sillä on ampiaisille tyypillinen keltamusta väritys. Se muistuttaa saksanampiaista (Vespula germanica), mutta erottavana tuntomerkkinä pään etuosassa on keltaisella pohjalla musta, ankkuria tai ylösalaisin olevaa T-kirjainta muistuttava kuvio. Tämä tuntomerkki ei kuitenkaan välttämättä päde koiraisiin. Lisäksi keskiruumiin takaosassa on kolme paria keltaisia täpliä. Yleisellä ampiaisella ei ole mustia pilkkuja myöskään selässä, mutta ylempänä sillä on mustat rengasmaiset kuviot.

Eräät muut hyönteiset, kuten pohjoisamerikkalainen lasisiipisperhoslaji Podosesia syringae, muistuttavat väritykseltään ampiaisia, mikä on esimerkki mimikrystä.

teksti Wikipedia

Viherhämähäkki

Viherhämähäkki (Micrommata virescens) on huomiotaherättävä, vihreä hämähäkkilaji. Se on jahtihämähäkkien laajan heimon ainoa edustaja Pohjois-Euroopassa. Suomessa se on melko tavallinen maan eteläosissa.

Täysikasvuinen naaras on pituudeltaan 10–15 mm ja väriltään kokonaan räikeän vihreä, joskin takaruumis on usein muuta ruumista vaaleampi. Koiras on pienikokoisempi ja sen takaruumis on keltaisen ja purppuranpunaisen kirjava. Poikaset ovat kellertäviä ja niissä voi olla punaisia pisteitä. Tärkeä lajinmääritystä auttava tuntomerkki on kunkin silmän ympärillä näkyvä valkoinen rengas. Naarashämähäkkejä voi tavata koko kesän, mutta koiraita esiintyy vain lyhyen aikaa. Muiden jahtihämähäkkien tapaan viherhämähäkkikään ei kudo verkkoa, vaan saalistus perustuu väijymiseen. Naaras rakentaa seitistä suojan itselleen ja poikasilleen. Laji viihtyy parhaiten pitkässä heinikossa tai pensaikoissa.

Verraten suuren kokonsa ja huomiotaherättävän värityksensä vuoksi sisätiloihin eksynyttä viherhämähäkkiä erehdytään usein luulemaan ulkomaantuliaiseksi.

teksti Wikipedia

Kirjosieppo

Kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) on sieppojen heimoon kuuluva varpuslintu. Elintavoiltaan se on hyönteissyöjä ja kolopesijä, joka pesii myös linnunpöntöissä.

Koko ja ulkonäkö

Koiras on tavallisesti mustavalkokirjava, naaras, nuoret yksilöt ja jotkut koiraat ovat ruskeavalkeakirjavia. Heinä–elokuisen sulkasadon jälkeen ikä- ja sukupuolituntomerkkejä on hyvin vaikea havaita maastossa. Valkoista niissä on vatsapuoli ja selvärajainen siipilaikku.

Kirjosieppo on 12–14 cm pitkä ja painaa noin 13 grammaa. Koiras on usein hieman kookkaampi.

Kirjosiepon laulu on pirteä, helposti opittava säe. Englannin Euroviisujen voittokappale ”Chirp, chirp, chirpy-chirpy-cheep-cheep” kuvaa mainiosti kirjosiepon säettä. Koiras laulaa innokkaasti vallattuaan reviirin, mutta laulu lakkaa kokonaan viimeistään poikasten kuoriuduttua. Varoitusääni on jatkuva ”pit pit pit…” ja sitä voi jatkua pitkään, kunnes oletettu vihollinen on poistunut. Oikein kiihtyessään se naksuttelee kiihkeästi.

Vanhin suomalainen rengastettu kirjosieppo on ollut 10 vuotta 10 kuukautta 13 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin kirjosieppo.

teksti Wikipedia

Västäräkki

Västäräkki (Motacilla alba) on västäräkkien heimoon kuuluva pitkäpyrstöinen varpuslintulaji.

Koko ja ulkonäkö

Ulkonäkö: Harmaa selkä ja valkea vatsapuoli, pään etuosa valkoinen ja päälaki musta, samoin kaula. Vanhan koiraan naamassa on enemmän valkoista ja päälaella enemmän mustaa kuin naaraalla ja nuorilla linnuilla. Pyrstö on pitkä ja se heiluu lajille tyypillisesti kävelyn aikana.

Pituus: 18–20 cm, paino noin 20 g, koiras on hiukan kookkaampi.

Ääni: Västäräkin ääni on lyhyt kaksitavuinen ”tsi-tsit” ja se ääntelee liikkuessaan jatkuvasti. Laulu on hiljaista rupattelevaa lavertelua, jota koiras esittää tavallisesti kivellä tai talon katolla, hieman muuta ympäristöä korkeammalla. Pedon tai ihmisen tullessa poikaspesän lähelle emot varoittelevat sydäntä särkevästi tsilputtaen.

Vanhin suomalainen rengastettu västäräkki on ollut 7 vuotta 11 kuukautta 14 päivää vanha. Euroopan vanhin oli 12 vuoden 3 kuukauden ikäinen brittiläinen lintu.

teksti Wikipedia

Kirjosieppo

Kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) on sieppojen heimoon kuuluva varpuslintu. Elintavoiltaan se on hyönteissyöjä ja kolopesijä, joka pesii myös linnunpöntöissä.

Koko ja ulkonäkö

Koiras on tavallisesti mustavalkokirjava, naaras, nuoret yksilöt ja jotkut koiraat ovat ruskeavalkeakirjavia. Heinä–elokuisen sulkasadon jälkeen ikä- ja sukupuolituntomerkkejä on hyvin vaikea havaita maastossa. Valkoista niissä on vatsapuoli ja selvärajainen siipilaikku.

Kirjosieppo on 12–14 cm pitkä ja painaa noin 13 grammaa. Koiras on usein hieman kookkaampi.

Kirjosiepon laulu on pirteä, helposti opittava säe. Englannin Euroviisujen voittokappale ”Chirp, chirp, chirpy-chirpy-cheep-cheep” kuvaa mainiosti kirjosiepon säettä. Koiras laulaa innokkaasti vallattuaan reviirin, mutta laulu lakkaa kokonaan viimeistään poikasten kuoriuduttua. Varoitusääni on jatkuva ”pit pit pit…” ja sitä voi jatkua pitkään, kunnes oletettu vihollinen on poistunut. Oikein kiihtyessään se naksuttelee kiihkeästi.

Vanhin suomalainen rengastettu kirjosieppo on ollut 10 vuotta 10 kuukautta 13 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin kirjosieppo.

teksti Wikipedia

Sitruunaperhonen

Sitruunaperhonen (Gonepteryx rhamni) on keskikokoinen kaaliperhosten (Pieridae) heimoon kuuluva päiväperhonen.

Koko ja ulkonäkö

   Koiras ja naaras

Sitruunaperhosen siipien kärkiväli on noin 4–5 cm. Lajin koiras on sitruunankeltainen, mistä laji on saanut nimensä. Naaras on väriltään vihertävänkeltainen, limetinvihreä. Siipien keskellä on tummemmat täplät. Muista keltaperhosista poiketen sitruunaperhosella ei ole etusiivissä ollenkaan tummaa reunakuviota.

Levinneisyys ja lentoaika

Sitruunaperhonen on levinnyt lähes koko maahan. Sitruunaperhonen on erittäin yleinen eteläisimmässä Suomessa ja se pysyy yleisenä Etelä-Lappiin saakka. Pohjois-Lapissa se esiintyy harvalukuisemmin. Sitruunaperhonen on eräs Suomen tavallisimmista päiväperhosista ja usein yksi kevään ensimmäisistä lajeista.

Sitruunaperhonen lentää kahdessa sukupolvessa, ensimmäinen keväällä jopa maaliskuusta kesäkuuhun ja toinen sukupolvi heinäkuun lopulta jopa lokakuulle. Keskikesällä aikuisia sitruunaperhosia ei juuri tavata.

Elinympäristö ja elintavat

Sitruunaperhonen elää paitsi kulttuuriympäristöissä, pihapiireissä, puutarhoissa, myös luonnonympäristöissä kuten metsien reunoilla. Keväällä ensimmäisen sukupolven naaraat munivat munat heti, kun toukkien ravintokasvit, paatsamat, tulevat lehteen tarjoten toukille suojaa ja ravintoa. Alku- ja keskikesän aikana munat kehittyvät toukiksi. Täysikasvuiset toukat koteloituvat ja kuoriutuvat loppukesällä toisen sukupolven aikuisina, jotka lentävät heinä-syyskuulla. Syyskuulla lento vaimenee ilmojen viiletessä ja perhoset hakeutuvat talvehtimispaikkoihin, josta ne taas kevään koittaessa huhtikuulla heräilevät.

Ravintokasvi

Sitruunaperhosen toukat ovat monofageja ja syövät korpipaatsaman (Rhamnus frangula) ja orapaatsaman (Rhamnus cathartica) lehtiä. Aikuinen yksilö syö kukkien mettä.

teksti Wikipedia

Karhunsammal

Karhunsammalet (Polytrichum) ovat lehtisammalten suku, johon kuuluu alle 200 lajia. Niitä kasvaa hyvin erilaisissa ympäristöissä maailman eri mantereilla.

Ne ovat tummanvihreitä sammalia, joiden muoto muistuttaa minikokoista männyn taimea. Karhunsammalet ovat kaksikotisia.

Karhunsammalet kuuluvat kahteen eri sukuun: vuorikarhunsammalet (Polytrichastrum) ja korpikarhunsammalet (Polytrichum).

 teksti Wikipedia

Villakärpänen

Villakärpänen (Bombylius major)

Saku 4kk

Lehtikuusi

Lehtikuuset (Larix) on yksi mäntykasvien (Pinaceae) suvuista, jonka lajeja kasvaa lähinnä pohjoisella pallonpuoliskolla.

Lehtikuusen kukinto

Lehtikuusi

Lehtikuuset (Larix) on yksi mäntykasvien (Pinaceae) suvuista, jonka lajeja kasvaa lähinnä pohjoisella pallonpuoliskolla.

Lajit

Lehtikuusia on 10 lajia, alalajia tai muunnosta. Yhteensä lehtikuusia on 10–14 lajia; tähdellä merkittyjä eivät kaikki kasvitieteilijät pidä omina lajeinaan. Lehtikuuset jaettiin ennen kahteen ryhmään käpysuomujen pituuden mukaan, mutta uudemmat geneettiset tutkimukset eivät tue tätä jakoa. Nykyään lehtikuuset jaetaankin Uuden ja Vanhan maailman lajeihin ja käpyjen ja käpysuomujen kokoa pidetään vain sopeutumina ympäristöön. Monet lajit risteytyvät helposti keskenään ja risteymiä on vaikea erottaa toisistaan. Tunnetuin näistä hybrideistä on, joka on syntynyt Larix decidua- ja Larix kaempferi -lajien risteytymänä.

teksti Wikipedia

Telkkä

Telkkä (Bucephala clangula) on sorsien heimoon kuuluva sälönokkainen vesilintu ja kokosukeltaja. Telkkä on vilkas ja pirteä lintu, joka on varsinkin muuttoaikoina hyvin valpas ja varovainen. Sen lento on erityisen nopeaa ja se nousee vedestä kevyesti.

Suomeksi telkkää on kutsuttu vanhastaan myös sotkaksi. 1900-luvulla vakiintuneessa linnunnimistössä sotka-nimitystä käytetään kuitenkin Aythya-suvun sorsalinnuista. Kalevalassa maailma syntyy, kun Ilmattaren polvelle pesineen sotkan seitsemän munaa särkyvät. Runon sotkan tulkitaan tarkoittavan nimenomaan telkkää, joskin runon toisinnoissa esiintyy samassa roolissa myös muita lintuja, kuten alli ja haapana.

Koko ja ulkonäkö

Telkän luonteenomainen lajipiirre on kolmiomainen pää, josta erottuu selvästi kirkkaankeltainen silmä. Monissa kielissä telkän nimi merkitsee kultasilmää. Telkkä on 40–51 cm pitkä. Naaraan pää on ruskea, yläruumis tummanharmaa, etukaula ja vatsa valkoiset ja valkoinen kylkijuova. Koiraan selkä ja pyrstö ovat mustat ja vatsapuoli on valkoinen. Lokakuun lopulla – marraskuun alussa vanha koiras saa juhlapuvun, joka sillä on kesäkuuhun saakka. Siinä pää ja kaula ovat vihertävänhohtoisen mustat. Naaraan erottaa koiraasta ruskean pään ja tuhkanharmaan yleisvärityksen avulla. Vanha naaras saa marraskuussa juhlapuvun, jossa etuselkä ja hartiat ovat siniharmaat. Pää on suklaanruskea ja kaulassa on selvä valkoinen rengas.

Vanhin suomalainen rengastettu telkkä on ollut 15 vuotta yhden kuukauden vanha. Euroopan vanhin on ollut venäläinen 16 vuotta 11 kuukautta vanha telkkä.

teksti Wikipedia

Valkovuokko

Valkovuokko (Anemone nemorosa, syn. Anemonoides nemorosa) on monivuotinen, Euroopassa laajalle levinnyt leinikkikasvi. Suomessa valkovuokko liitetään äitienpäivään ja kukinnan edistymistä seurataan leskenlehden ja sinivuokon tavoin kevään ensimmäisiin kuuluvana kukkivana luonnonkasvina. Valkovuokko on Suomessa rauhoitettu entisten Oulun ja Lapin läänien alueella.

Valkovuokko on Uudenmaan maakuntakukka. Valkovuokko sisältää muiden leinikkikasvien tavoin myrkyllisiä yhdisteitä.

 Ulkonäkö ja koko

Monivuotinen valkovuokko kasvaa 8–30 senttimetriä pitkäksi. Varsi on pysty, harvakarvainen tai kalju ja haaraton. Juurakko on ruskea, pitkä ja haaroittuva, minkä ansiosta valkovuokko leviää helposti. Varhain kuihtuvia, pitkäruotisia aluslehtiä on yksi tai kaksi. Aluslehdet kasvavat juurakosta joko yksittäin tai muutaman lehden ryhminä. Aluslehtien lapa on kolmeosainen ja jopa 15 cm leveä. Lehdykät ovat leveähköjä, kaksi- tai kolmejakoisia tai -halkoisia sekä hampaisia. Varsilehdet ovat aluslehtiä pienempiä, ja ne ovat varressa tavallisesti kolmen lehden kiehkurana. Ruoti on lyhyt, tavallisesti 1–2 cm pitkä. Valkovuokon kukka, joka on valkoinen, joskus punertava tai jopa punainen, sijaitsee yleensä yksittäin varren latvassa. Kukkaperä on 2,5–7,5 cm pitkä, ja kukka 2,5–4 cm leveä. Kukan kehä on teriömäinen. Kehälehtiä on tavallisimmin kuusi tai seitsemän kappaletta. Ne ovat ulkopinnaltaan kaljuja tai joskus tyviosasta vähäkarvaisia. Heteet ovat keltaisia. Suomessa valkovuokko kukkii touko-kesäkuussa. Hedelmistö koostuu nuokkuvista 4–5 mm pitkistä pähkylöistä, jotka ovat karvaisia ja lyhytotaisia. Pähkylät kypsyvät jo keskikesällä, minkä jälkeen koko kasvi kuihtuu pois.

Suomessa kasvavat myös valkovuokon lähisukulaiset keltavuokko (A. ranunculoides) ja alppivuokko (A. trifolia). Näistä valkovuokko muistuttaa erityisesti alppivuokkoa. Molempien kukka on valkoinen, mutta alppivuokolla kukinnon heteet ovat valkoiset. Tärkein ero lajien välillä löytyy lehdistä: alppivuokon lehdet muodostuvat kolmesta ehyestä, sahalaitaisesta lehdykästä eivätkä ne ole valkovuokon tapaan liuskoittuneet. Suomessa alppivuokko on kuitenkin hyvin harvinainen, eikä sitä ole tavattu kuin Asikkalassa ja Hollolassa.

Valkovuokon ja alppivuokon (A. nemorosa x trifolia) sekä valkovuokon ja keltavuokon risteymiä (A. nemorosa x ranunculoides) esiintyy lajien yhteisillä kasvupaikoilla.'

teksti Wikipedia

Pajunkissat

Huomaa matkaaja oksalla :)

Kärpänen

Kärpäset (Brachycera) ovat kaksisiipisiä hyönteisiä. Kärpäset ovat yleensä lyhyitä ja leveitä ja niillä on lyhyemmät jalat kuin sääskillä. Suuret verkkosilmät miltei peittävät pään. Kärpäset ovat nopeita ja kestäviä lentäjiä. Huonekärpänen (Musca domestica), joka kuuluu varsinaisten eli sukaskärpästen heimoon, levittää monia tauteja. Se on n. 8 mm pitkä, mustan-ja harmaankirjava, uroksella on kellertävät laikut takaruumiissa. Muita kärpäsheimoja ovat muun muassa kukkakärpäset, juurikärpäset, petokärpäset, paarmat, mahlakärpäset, täikärpäset ja raatokärpäset.
Suomessa on tavattu yli 3800 kärpäslajia.

teksti Wikipedia

Muurahainen

Kirjosieppo

Kirjosieppo (Ficedula hypoleuca) on sieppojen heimoon kuuluva varpuslintu. Elintavoiltaan se on hyönteissyöjä ja kolopesijä, joka pesii myös linnunpöntöissä.

Koko ja ulkonäkö

Koiras on tavallisesti mustavalkokirjava, naaras, nuoret yksilöt ja jotkut koiraat ovat ruskeavalkeakirjavia. Heinä–elokuisen sulkasadon jälkeen ikä- ja sukupuolituntomerkkejä on hyvin vaikea havaita maastossa. Valkoista niissä on vatsapuoli ja selvärajainen siipilaikku.

Kirjosieppo on 12–14 cm pitkä ja painaa noin 13 grammaa. Koiras on usein hieman kookkaampi.

Kirjosiepon laulu on pirteä, helposti opittava säe. Englannin Euroviisujen voittokappale ”Chirp, chirp, chirpy-chirpy-cheep-cheep” kuvaa mainiosti kirjosiepon säettä. Koiras laulaa innokkaasti vallattuaan reviirin, mutta laulu lakkaa kokonaan viimeistään poikasten kuoriuduttua. Varoitusääni on jatkuva ”pit pit pit…” ja sitä voi jatkua pitkään, kunnes oletettu vihollinen on poistunut. Oikein kiihtyessään se naksuttelee kiihkeästi.

Vanhin suomalainen rengastettu kirjosieppo on ollut 10 vuotta 10 kuukautta 13 päivää vanha. Se on samalla Euroopan vanhin kirjosieppo.

teksti Wikipedia

Muurahainen

Muurahaiset (Formicidae) ovat heimo yhdyskunnittain eläviä pieniä myrkkypistiäisiä, jonka yli 12 000 kuvatusta lajista Suomessa elää noin 60. Muurahaisten heimo on ollut olemassa jo yli sadan miljoonan vuoden ajan, joten ne ovat erittäin vanha eläinryhmä verrattuna esimerkiksi ihmiseen.

Muurahaiset ovat hyvin sopeutuvaisia eläimiä, minkä ansiosta ne ovatkin levittäytyneet kaikkialle maapallolle napa-alueita ja muutamia etäisiä saaria lukuun ottamatta. Muurahaisten yhdyskuntiin saattaa kuulua jäseniä vain muutamista aina kymmeniin tuhansiin yksilöihin riippuen lajista. Muurahaisten selvin tuntomerkki on vyötärö, joka muodostuu yhdestä tai useammasta jaokkeesta.

Muurahaisia tutkiva tiede on nimeltään myrmekologia ja muurahaistutkijoita sanotaan myrmekologeiksi.

 

 

Kukka

Kevään ensimmäisiä pihakukkia

Mallorca

Mallorca Alcudia
Vanhakaupunki

Neitoperhonen

Neitoperhonen (Nymphalis io, syn. Inachis io) täpläperhosten heimoon kuuluva kulttuuriympäristöjen perhonen.

Koko ja ulkonäkö

Neitoperhosen siipien kärkiväli on n. 4–5 cm ja se on hiukan nokkosperhosta suurempi. Neitoperhonen on yläpuolelta huomiota herättävä perhonen, taustaväri on syvänpunainen ja jokaisessa siivessä on iso ja värikäs silmätäplä. Alapuolelta lajin siivet ovat tasaisen mustat. Lennossa perhonen näyttää enemmän mustalta kuin punaiselta.

teksti wikipedia

Joutsen

Laulujoutsen (Cygnus cygnus) on joutsenten sukuun kuuluva suuri, valkea sorsalintu. Sen nokka on keltainen, eikä nokan tyvessä ole mustaa kyhmyä toisin kuin kyhmyjoutsenella. Se on leimallisesti pohjoisen lintu, joka pesii Euraasian mantereen pohjoisosissa ja siirtyy talveksi etelämmäs sulan veden perässä. Laulujoutsen on Suomen kansallislintu, jota on kuvattu monissa taideteoksissa.

Koko ja ulkonäkö

Laulujoutsenen pituus on 140–160 cm, sen siipien kärkiväli on 205–235 cm, ja se painaa noin 9–11 kg. Aikuisen linnun höyhenpeite on valkea, nokka on tyvestä keltainen ja kärjestä musta. Nuori lintu on harmaa, ja sen nokassa on jo nähtävissä aikuisen nokan kuviot, jotka eroavat nuoren kyhmyjoutsenen mustatyvisestä nokasta. Yksilöt voi erottaa toisistaan nokan keltaisen alueen muodon ja laajuuden perusteella. Sukupuolet ovat samanvärisiä, mutta koiras on naarasta noin 5 prosenttia suurempi.

Laulujoutsenen räpyläjalat ovat mustat. Ne eivät kovallakaan pakkasella jäädy lumen tai jään pintaan kiinni, mikä johtuu varsinkin vesilinnuille kehittyneestä erityisestä jalkojen verenkierrosta. Sydämeen päin kulkeutuva jäähtynyt veri ja varpaisiin päin kulkeutuva lämmin veri ohittavat toisensa hyvin lähekkäin sijaitsevissa verisuonissa, jolloin kylmä veri lämpenee ja lämmin veri taas jäähtyy. Linnun varpaiden ja jalkojen alaosassa on vähän lihaksia, ja koska kylmyys entisestään vähentää kudosten hapentarvetta, jalat eivät tarvitse kovin paljon verta pysyäkseen riittävän lämpiminä. Lintu voi lisäksi päästää ääreisosiinsa enemmän lämmintä verta, jos jäätyminen todella uhkaa. Lisäksi lintu voi joko nostaa koiven lämpenemään höyhenyksen sekaan tai painautua kokonaan jalkojensa päälle, niin että jalat ovat höyhenyksen suojassa.

Laulujoutsenen "laulu" on kuin vaskipuhaltimen tai ison urkupillin ääni, syvä töötötys, joka on selvästi melodisempi kuin hanhien tööttäily. Sen lentäessä ei kuulu samanlaista voimakasta viuhuvaa ääntä kuin kyhmyjoutsenella.

teksti Wikipedia